Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) suosittelee, että seuraavaa hallitusta koottaessa sovittaisiin samalla myös Suomen komissaariehdokkaan asettamisesta.
"Arvelen, että tulevissa hallitusratkaisuissa komission jäsenehdokkaan asettamisesta tullaan sopimaan tarkemmin, se on oikeastaan suositukseni tämän kokemuksen perusteella. En tarkoita välttämättä henkilöstä sopimista vaan toimintatavasta sopimista", Vanhanen kirjoittaa kolumnissaan tänään Turun Sanomissa.
Vanhanen purkaa tunnelmiaan myös komissaaripelin käsittelystä mediassa. Hän arvostelee sitä, että ns. pätkäkomissaarin nimittämisestä uumoiltiin tulevan hankalaa Euroopan parlamentin vastustuksen vuoksi. Ministerineuvosto hyväksyi Olli Rehnin (kesk.) nimityksen maanantaina ilman keskustelua.
"Kun heinäkuussa toimituksissa on vähemmän juttuideoita kuin normaalisti, annan yhden idean. Kannattaa kaivaa esille ne epäilyt - myös toimittajien esittämät - joita ennen eurovaaleja monilta tahoilta esitettiin, ettei pätkäkomissaaripaikan täyttäminen olisikaan selviö", pääministeri näpäyttää.
Lue koko kolumnni Turun Sanomista.