Van­ha­nen: 90 pro­sent­tia oli esi­merk­ki

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan hallitus ei ole kehysriihessä sopinut, kuinka paljon viljelijät saavat korvausta EU:n tukileikkauksista. Hän sanoo maininneensa 90 prosentin korvauksen vain esimerkinomaisena lukuna. Hän sanoi käyttäneensä sitä kuvatakseen hallituksen kirjaamaa tavoitetta, että EU:n tukien supistumisen vaikutus viljelijöiden tulotasoon olisi "mahdollisimman pieni".

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tiedotustilaisuudessa.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tiedotustilaisuudessa.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan hallitus ei ole kehysriihessä sopinut, kuinka paljon viljelijät saavat korvausta EU:n tukileikkauksista. Hän sanoo maininneensa 90 prosentin korvauksen vain esimerkinomaisena lukuna. Hän sanoi käyttäneensä sitä kuvatakseen hallituksen kirjaamaa tavoitetta, että EU:n tukien supistumisen vaikutus viljelijöiden tulotasoon olisi "mahdollisimman pieni".

"Ei se mahdollisimman pieni voi olla mitään 30 tai 45 prosenttia. Mahdollisimman pieni tarkoittaa sitä, että se on mahdollisimman pieni", Vanhanen selvitti tiedotustilaisuudessaan keskiviikkona eduskunnassa.

Keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas kertoi sitä vastoin jo tiistaina keskustan ryhmäkokouksen jälkeen, että hallituksen sisällä on selkeä näkemys siitä korvaustasosta, mihin aikanaan mennään.

"Sovimme, ettei siitä julkisuuteen kerrota. Se on pääpuolueiden puheenjohtajien yhteinen tulkinta. Jos se tulkinta myöhemmin keväällä pettää, niin sen jälkeen kyllä edellytykset yhteistyölle loppuvat", Rantakangas sanoi.

Hänen mukaansa hallituksen sisällä on sovittu täsmällisemmin ratkaisun sisällöstä, mutta nyt neuvotellaan EU:n suuntaan. Sitoumus merkitsee sitä, että hallitus minimoi EU:n kautta tulevien tukileikkausten lopputuloksen.

Kesäkuussa ratkaisuja

Vanhanen sanoi, ettei hallitus voi sitoutua mihinkään tukien korvaustasoon tai tukisummaan ennen kuin neuvottelut EU:n maaseudun kehittämisvaroista on käyty. Niiden aikataulu on viivästynyt, koska EU:n jäsenmaat ja parlamentti eivät ole vielä vahvistaneet rahoituskehyksiä vuosille 2007-13. Ratkaisuja maatalousrahoista odotetaan nyt vasta kesäkuun maatalousministerikokoukseen. Alun perin päätöksiä odotettiin jo helmikuussa.

"19 miljardin euron potti on jakamatta viidentoista vanhan jäsenmaan kesken. Ei pidä antaa väärää viestiä niihin neuvotteluihin", Vanhanen sanoi.

Maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) vaati ennen kehysneuvotteluja, että maataloudelle luvattaisiin korvaus noin sadan miljoonan euron leikkauksesta, joka aiheutuu EU:n uudesta rahoituskehyksestä. Tukien ja leikkauksen lopullinen summa selviää vasta kun EU-maat ovat keskenään hyväksyneet kehittämisvarojen jaon.

Vanhasen mukaan viimeistään kesäkuussa on joka tapauksessa tehtävä ratkaisuja, jotta luonnonhaitta- ja ympäristötuet eivät katkeaisi ensi vuonna.

"Maaseutujen ohjelmista pitää antaa ehdotus kesäkuun loppuun mennessä jotta rahat on käytettävissä vuoden 2007 alusta alkaen", Vanhanen sanoi.

Kukaan ei uhannut erolla

Vanhanen sanoi tiedotustilaisuudessaan myös, ettei kukaan keskustan ministeri kehysriihessä uhannut hänelle eroavansa, mutta myönsi, ettei tiedä mitä erillisneuvotteluissa mahdollisesti on sanottu. Varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) sanoi Ylen Aamu-TV:ssä, että kolme keskustalaisministeriä olisi kiistan takia harkinnut lähtöä hallituksessa.

"Päätöksen valmisteluvaiheessa, kun kehyksen 146 miljoonan euron säästöt olivat vielä kiivaan keskustelun kohteena ministeriöiden välillä - en tiedä mitä kaikkea he ovat näissä neuvotteluissa käyttäneet keinona. Mutta silloin kun neuvotellaan säästöistä, moni miettii miten itse suhtautuu siihen", Vanhanen pohdiskeli.

Hän muistutti, että lopulta kaikki kuitenkin hyväksyivät neuvottelutuloksen. Vanhanen myönsi, että kyseessä oli kova paikka hänen pääministerikaudellaan, mutta ei kaikkein pahin. Kaikki ratkesi kuitenkin yhden iltapäivän aikana, hän sanoi.

Hallitus kestää

Vanhanen tyynnytteli myös päähallituspuolueiden välejä ja vakuutti, ettei merkittäviä ongelmia jäänyt. "Kannattaa suhteellistaa näitä reaktioita. Moni sanoo mitä kielen päällä on ja vähän enemmänkin", Vanhanen sanoi.

Hän vakuutti myös olevansa varma siitä, että hallitus kestää ensi kevään eduskuntavaaleihin asti. Se on vain väistämätöntä, että säästöistä aina syntyy kova möykkä, Vanhanen arveli.

Ilmoita asiavirheestä