Vanhojen, kauniiden puutalojen jyrääjät ovat onnistuneet Oulussa. Poikkeusta ei koettu myöskään Isokatu 55:ssä. Vielä muutaman vuosikymmenen takaiselle Oululle tyypilliset keskustan puutalokorttelit ovat mennyttä.
Toisen maailmansodan pommitukset veivät Oulusta paljon kauniita taloja, mutta vielä tehokkaampia ovat olleet kaavoittajat sekä rakennuttajat ja rakennusliikkeet. Keskustan ilme on muuttunut tyystin. Isokatu 55:n puutalokortteli oli viimeinen muisto entiselle keskustallekin tyypillisestä puutalorakentamisesta. Torstaina seiniä kasaan möyhivä kaivinkone aloitti työnsä senkin nurkalla.
Mitään lainvastaista korttelin puurakennukset kolmikerroksisilla kerrostaloilla korvaava rakennusliike ei tee. Se on syytä todeta selvästi. Oulun kaavoittajat päättivät alueen uudesta asemakaavasta jo 60-luvulla. Silloisessa keskustelussa ei tavattu haikailla vanhan säilyttämistä. Sen jälkeen asiaan on jossakin määrin havahduttu.
Tässä tapauksessa olisi ollut paljon aikaa tehdä aloite ja päätös suojelusta, jos se olisi nähty tärkeäksi. Muutama suojelua kannattava ehdotus on matkan varrella tullutkin, mutta esimerkiksi Oulun rakennussuojelutyöryhmän puheenjohtaja piti korttelin taloja niin tavanomaisina, ettei suojelua tarvita.
Painavin perustein voi esittää myös toisenlaisen näkemyksen. Myös ajalleen tyypillisiä, arkipäiväisiä ja erityistä glooriaa vailla olevia kohteita soisi jäävän talteen muistoksi tuleville sukupolville. Sitä paitsi Isokatu 55:n rakennukset olivat herttaisia, ryhdikkäitä ja jopa asumiskelpoisia. Viimeinen asukas muutti aivan vasta pois.
Nykyvaatimukset täyttääkseen talot olisivat tarvinneet peruskorjauksen. Jos suojelupäätös olisi saatu, taloihin asettumiseen ja korjaustöihin valmiita asukkaita olisi varmasti löytynyt.
Monin paikoin maailman suurissakin kaupungeissa on säilytetty modernien, korkeidenkin talojen vieressä näytteitä vanhasta rakennuskannasta. Jossakin ne ovat liiketoiminnan käytössä, jossakin toisaalla asuttuina. Myös Oululla olisi pitänyt ja pitäisi olla koettua enemmän varaa ja malttia sellaiseen.
Kaupungissa on hämmästelty viime vuosina vanhan rakennuskulttuurin hävittämistä niin laajasti, että eri tahoilla gryndereitä myöten olisi luullut tullun varovaisiksi ja havahduttu miettimään säilyttämisen tarvetta. Luulo on väärä. Ouluun ei näytä kehittyvän edes varoittavien esimerkkien säikäyttämänä vanhaa arvostavaa ja kunnioittavaa säilyttämisen kulttuuria.
Arvokkaista ja kulttuurihistoriallisesti tärkeistä rakennuksista on suojeluluetteloita, joihin on selvästikin jäänyt aukkoja. Alan virkamiesten pitää tehdä tarkistuksia. Näyttää tosin siltä, että koulutuksensa ja asemansa perusteella asiantuntijoiksi katsottavat suhtautuvat suojeluun ristiriitaisesti. Aiheesta tarvitaan avointa kansalaiskeskustelua. Oulussa on menetetty paljon merkittävää ja korvaamatonta, mutta ei sentään ihan kaikkea.
Myös asemakaavoituksen pitäisi olla suojelunkin suhteen ajan tasalla. On räikeitä esimerkkejä siitä, kuinka luetteloissa tärkeiksi todettujen suojelukohteiden merkinnät puuttuvat asemakaavoista. Isokatu 55:n kohdalla kysymys ei tosin ollut sellaisesta. Korttelin rakennuksia ei ollut suojeltu. Vastentahtoisesti muuttamaan joutunut asukas olisi voinut tehdä suojeluesityksen, jos olisi tiennyt mahdollisuudesta.
Yksityisten ihmisten vastuulle suojelua ei kuitenkaan pidä jättää. Virkamiesten pitää kantaa siltäkin osin vastuunsa.