Oulu on heavykaupunki. Tämän huomasi ja palkitsi Judas Priest. Kahden tunnin mittainen musiikkishow oli osoitus vanhan koulukunnan voimasta ja innosta, josta löytyi niin kukkoilua kuin nöyrää musisointiakin.
Judas Priestin aloittaessa laulaja Rob Halford totesi, että kolmekymmentä vuotta alalla on pitkä aika. Ajan ja rutiinin voima kuului selkeästi.
Judas Priest henkilöityy hyvin pitkälti juuri Halfordin äänen ja karismaan. Hän on se niittisessä nahkasotisovassa lavaa edes takaisin seilaava melodramaattinen kaljupää, joka potkii muuta seuruetta eteenpäin ja ottaa kontaktia yleisöön.
Halford laulaa kovaa ja korkealta, hän myös ärjyy mutta puhtaasti. Halford hallitsee tarkan melodisen laulun. Hänen äänensä taipuu moneksi.
KitaristitGlenn Tipton sekä K.K. Downing olivat se vastavoima, jolla Halford pidettiin aisoissa. Mies sai kyllä rauhassa ravata portaita ylös ja alas, kilisytellä saappaidensa kannuksia, pystytellä lippuja lavalle ja näyttää synkältä tekotulen loisteessa, mutta heavy tarvitsee aina myös kitaransa.
Tipton ja Downing soittivat osuutensa vuorovedolla kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Basisti Ian Hill oli pomminvarma tykyttäjä, jopa tylsyyteen asti. Rumpali Scott Travis oli tasainen moukaroija ilman herkkyyksiä.
Judas Priest otti aluksi varman päälle ja veti siis suuren maailman malliin, mutta vähitellen suojaus tipahti.
Oulu on aidosti heavykaupunki ja tämä oivallus saavutti myös esiintyjät. He soittivat noin puolet keikasta todella paneutuen yleisöönsä ja musiikkiin. Yhtye palkittiin vastavuoroisesti tarkalla kuuntelulla ja mukanaololla.
Päälle viisikymppiset miehet vetivät hengästymättä parin tunnin shown läpi hyvällä sykkeellä. Siinä on tavoitetta parikymmentä vuotta nuoremmille muusikoille.
Encoren aikana saatiin lavalle myös yhtyeen tavaramerkki, Halfordin sisään ajama Harley Davidson. Kun spektaakkeli oli ohi, sekä bändi että kuulijat kumartelivat toisilleen tyytyväisinä.