Pitää olla Kari Hotakainen, että useiden kohtuullisen huomattavien romaanien jälkeen tohtii julaista kirjan, jossa on vain 78 sivua eikä niitäkään ole kirjoitettu aivan täyteen.
Ja pitää olla Kari Hotakainen, että saa kustantajan julkaisemaan ne 78 sivua.
Ymmärrän Kari Hotakaista. Finnhits ei ole välityö vaan oireyhtymä. Oletko varma, että jaksan vastaanottaa vielä yhden elämäntarinan, Finnhits varoittelee alkumetreillään.
Sitten niitä tulee, noin 70 tarinaa, äänessä enimmäkseen miehet, jotka vaimo on jättänyt ja tytär uhkaa ryhtyä deathmetalyhtyeen basistiksi.
Hotakaisen miehet haluavat hekin jättää tämän kaiken: "Olen vetäytynyt mökilleni väijymään kuinka Päijänne riuhuu, mutta minä en. Kannettavan jätin Tikkurilan Shellille, paikalle mistä sekakäyttäjä sen helposti löytää, kännykän heitin levähdyspaikan sekajätteisiin."
Lukijalle selviää pian, keitä ovat nämä toistaitoisen oloiset mutta yllättävän moniulotteiset otukset. Hehän ovat vanhan liiton miehiä, pallolaajennuksella tai ilman.
Finnhitsien aiheena ovat rakkaus joka ilmenee parhaiten sen puutteena, selviytyminen ja Suomi. Suomi mahtuu hyvin 78 sivulle, kerran jopa 13 riville.
Mukana seuraa myös poliisin ohjeistus putkayön varanneelle sekä enon hautajaiset.
Tarinat ovat oudon tuttuja ja niiden takana kykkii vinkeä hymy, huumoriksi kutsuttu. Vanhan liiton miehet ovat vahvoilla kun niille antaa äänen takaisin.
Finnhits rikkoo romaanikirjailijan urakehityksen mutta säästää suomalaisen miehen. Tapalukija, taparikollinen yllättyy.
Anna mulle elämys, älä koko elämää, sanoo Kari Hotakaisen Finnhits.