Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhala on saanut kuulla kunniansa puheestaan, jonka hän piti tiistaina Helsingissä. Yksi jos toinenkin palkansaajajärjestön johtaja on lyönyt lyttyyn Vanhalan näkemykset työttömyyden ja tulosopimusten välisestä yhteydestä. Jopa pääministeri Paavo Lipponen näki aiheelliseksi vastata pisteliäästi Vanhalalle. Lipposen mukaan rahapolitiikka "on tuhonnut eniten työpaikkoja" historiallisessa katsannossa. Rahapolitiikka oli Suomen Pankin vastuulla ennen kuin Suomi liittyi Emuun. Nykyisin siitä vastaa Euroopan keskuspankki, jonka johtokunnassa Vanhala istuu.
Mitä Vanhala sitten sanoi?
Hänen mukaansa laajamittaisesta työttömyydestä voi päätellä, etteivät työmarkkinat toimi tyydyttävästi. Vanhala mainitsi Suomen työmarkkinoiden ongelmaksi tulopoliittisten sopimusten mukaiset lähes tasasuuret palkankorotukset, joiden avulla yritetään ehkäistä palkkaerojen kasvua. Hän epäili, ettei palkkojen yhtenäistäminen tuo tasa-arvoista yhteiskuntaa, vaan pikemminkin johtaa korkeaan työttömyyteen. Vanhala nimesi työttömyyden suurimmaksi epätasa-arvoa ylläpitäväksi ja syrjäytymistä synnyttäväksi tekijäksi Suomessakin.
Vanhalan teksti on kovaa, mutta ei hänen logiikassaan ole mitään vikaa. Hän vain sanoi sen, mistä työmarkkinajohtajat ovat hyvin tietoisia. Jo pitkään on tiedetty, että solidaarinen palkkapolitiikka aiheuttaa työttömyyttä aloilla, joilla tulosopimuksissa määritelty palkankorotustaso on liian korkea. Asiaa ei vain ole ollut tapana sanoa ääneen eikä varsinkaan silloin, kun neuvottelut uudesta keskitetystä sopimuksesta ovat juuri käynnistyneet.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Tuo vanha suomalainen sananlasku tulee mieleen monista kiivaista kommenteista, joita etenkin ammattiyhdistysliikkeen taholta on esitetty Vanhalalle. Eräskin SAK:n johtaja kuittasi oikopäätä Vanhalan amerikkalaiseksi uusliberalistiseksi teoriaherraksi. Tuollainen leimakirveen heiluttelu oli yleistä lamavuosina. Poliittista keskustelua käytiin silloin ihmisten motiiveja kyseenalaistaen. Toivottavasti Vanhalan puheeseen kohdistettu kritiikki ei ole merkki siitä, että epäanalyyttinen keskustelu asian vierestä tekee paluuta Suomeen.
Pääministeri ei sentään edes yrittänyt kumota Vanhalan perusväitettä. Hän vain pani rahapolitiikan tulopolitiikan edelle työttömyyden aiheuttajana. Lipposenkin ärtynyt kommentti osoittaa kuitenkin, että Vanhala astui aroille varpaille. Vanhalan puheen ajankohta voi vaikuttaa sen takia huonosti harkitulta, mutta eikö tulopolitiikan vaikutuksista pidä puhua juuri silloin, kun sopimuksia tehdään?
paakirjoitus@kaleva.fi