Kajaanin kaupunginteatteri on saanut kotikaupunkiinsa kolmannen sympaattisen tilan tähänastisten nikkarityylisen päänäyttämönsä ja entisen suojeluskuntatalon Sissilinnan lisäksi.
Lauantaina testattiin legendaarisen funkisarkkitehti Eino Pitkäsen pientalon, entisen herrojen kokoontumistilan, Kajaanin klubin, toimivuutta muodonmuutoksessa kamariteatteriksi.
Jälleenrakennuskauden materiaaleista ja tyylillä tehdystä talosta yleisö sai tutustua lähinnä vain asiaankuuluvalla takalla varustettuun halliin, joka oli muutettu kamariteatteriksi. Tässä tilassa mahduttiin kylään pariisilaiseen perheeseen, jonka muodostavat juristi-äiti Sonja, tutkija-isä Henri ja heidän kuusivuotias lapsensa Arnaud.
Perhe itse vieraineen poukkoili pariovien kautta huoneesta toiseen. Osaa tästä sai yleisö seurata televisioruudusta, jota on Kajaanissa alettu suosia tilan laajentajana. Edellinen näyttö tällaisesta oli helmikuussa ensi-iltansa saaneessa Woyzeckissa. Nyt ruudusta välitettiin näkökulma lastenhuoneen pinnasängystä katsomon puolelle.
Samuli Hallan sisustusarkkitehtuuri oli Pitkäsen tekemälle pohjalle muuten ihan OK, mutta kaiken peittävä tiilenpäämuovitapetti hallitsevana valintana ei auennut minulle sen enempää vitsinä kuin katsomon tai pariisilaisen keskiluokkaisen kodinkaan kannalta.
Jopa Kirsikodista saadut kaksi maalausta menettivät voimaansa tällaiset tapetit taustanaan.
Sisäänajonäytelmäksi Kajaanin uuteen teatteritilaan on valittu sama näytelmä, jota toinen pohjoissuomalainen alueteatteri, Rovaniemen Teatteri, on kierrättänyt koko meneillään olevan kauden alueteatteriesityksenään.
Kysymyksessä on Euroopan tämän hetken suosituimpiin näytelmäkirjailijoihin kuuluvan Yasmina Rezan Kolme versiota elämästä. Sen ohjaaja Ilkka Laasonen on ennenkin mieltynyt Rezaan, sillä hän ohjasi Rovaniemellä työskennellessään tämän Taide-näytelmän. Taiteen eri tulkinnat taas ovat kiertäneet 1990-luvulta lähtien Suomenkin teattereita lähes yhtä suurella antaumuksella kuin vaikkapa Dario Fon farssit 1970- ja 1980-luvuilla.
Reza rakentaa näytelmänsä klassiseen kaavaan: ajan, paikan ja toiminnan ykseyteen, tässä nimenomaisessa tapauksessa se tarkoittaa yhtä huoneistoa yhden illan aikana.
Rezamainen koukku on nyt toistaminen muunnellen. Sama asia - tai lähes sama - tehdään kolmena eri versiona.
Kajaanin tapauksessa tulkitaan ensin kireästi, toiseksi nöyryyttämällä ja kolmanneksi selkeyttämällä tilanne, jossa nuori pariskunta on kutsunut tulevaisuutensa kannalta vaikutusvaltaisen, itseään iäkkäämmän herrasväen kylään. Tärkeitä vieraita odotetaan huomiseksi, mutta he tulevatkin tänään, kun vanhemmat lojuvat kotikamppeissaan iltaa viettämässä yrittäen saada lastaan nukkumaan. Eikä jääkaapissa tietystikään ole mitään syötävää. Valkoviiniä kuitenkin piisaa, ja humaltuminen käynnistää välienselvittelyt ja todelliset tunteet.
Kajaanilaisten kolme versiota tästä tilanteesta esitetään aika sovinnaisesti. Itse näytelmänvalintakin jo raamit asettaa, mutta kajaanilaisten muihin nykyesitysten linjaan verrattuna Rezan tulkinta on suorastaan uhkarohkea sovinnaisuudessaan. Mutta se miellyttänee sitä yleisönosaa, joka mahdollisesti on kaipaillut tämänkinsorttista ohjelmistoa. Ilmeisesti uusi kolmas näyttämö klubiperinteineen ja klubiarkkitehtuureineen luokin nyt nähdyn tapaiseen vaihtoehtoteatteriin mahdollisuuden.
Verrattuna moniin huikeisiin kajaanilaisesityksiin, joissa osaamiset ovat kerta toisensa jälkeen kumuloituneet, sivistyneen nokkelaa eurooppalaista puheteatteria edustava näytelmä paljastikin ongelmat puhepuolella.
Älyllisyys ei korostukaan kajaanilaismallisessa henkien taistossa, jossa pelataan kolme erää. Älykköjä pitäisi olla ainakin kaksi, näytelmän herrat, jotka ovat tutkijoita.
Kalle Pakkalan tulkitsema Henri, poninhäntäpoika ruudullisessa paidassaan, painottuu kuitenkin pehmoisän puolelle. Hubertin, johon pitää tehdä hyvä vaikutus, toteuttaa Vesa Kaikkonen suorastaan hihityttävänä näköisparodiana Juhani Palmusta. Siksi kai tyyppiä onkin mahdoton mieltää miksikään superälyköksi.
Elina Hurme Hubertin turhautuneena, muita alkoholisoituneempana Ines-vaimona liehuu afrikkalaisvaikutteisissa muinaisen hipin boheemikamppeissaan. Hän ja hänen sliipattu miehensä muodostavat ulkoisesti hyvin eriparisen pariskunnan. Vaikea uskoa, että tämäntyyppinen nainen ottaisi mitään huolia sukkahousujen silmäpaosta.
Sonja Ryhänen talon emäntänä Sonjana pärjäilee kaikkein sutjakimmasti. Hän joutuu roolissaan tekemään nopeimmin sekä ulkoisia että sisäisiä muodonmuutoksia ja putoaa aina kuin kissa jaloilleen. Hänen näyttämötyöskentelyään on turvallista seurata.
Kuunnelmamainen on perheen pikkupojan Arnaud'n hallitseva, jopa tyrannimainen rooli. Saija Laukkanen esiintyy hänen äänenään ja ilmeisesti myös sorminaan. Läsnä ovat kaiken aikaa myös Bloch-parat, yhteiset ystävät, joista riittää niin pahaa sanaa kuin ilkeää naurua. Kukaan ei varsinaisesti esitä heitä, mutta mehevät kuvailut aiheuttavat sen, että oikeastaan näemme silmissämme Serge Bloch -paran vesivahinkoineen, vaimoineen päivineen.