Ajankohtainen talouden yhtälö ei ole korkeampaa matematiikkaa. Korkeampi työllisyysaste katkaisee velkaantumisen kasvun, joka on – hieman harkitsemattomasti – hallituksen tavoitteista pyhistä pyhin. Siksi nyt tuijotetaan työllisyysasteeseen kuin yököt aurinkoon.
Ellei työllisyysaste nouse, ovat edessä uudet leikkaukset. Sitä ei kenkään halua, kun seuraavat vaalitkin lähestyvät vääjäämättä.
Viime aikojen sanallisissa päästöissä voi havaita jopa pientä paniikkia uusien työllisyystemppujen etsinnässä. Hyvä tarkoitus ja kova into eivät riitä takaamaan laadukasta lopputulosta.
Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson kysyy (Kauppalehti 22.8.), ”kumpi on parempi vaihtoehto pitkäaikaistyöttömyys yhteiskunnan tuen avulla vai paluu työllisyyteen työehtosopimuksia alemmalla palkkatasolla”.
Lukija kysyy hölmistyneenä: tässäkö vaihtoehdot. Klassikkokysymys tulee hakematta mieleen: oletko lopettanut puolisosi pieksemisen?
Palkkatason ja työllisyyden suhdetta on tutkittu paljon. Yksikäsitteistä tulosta ei ole raportoitavissa. Faktana tarjoiltu tieto, jonka mukaan alimpien palkkojen ja työllisyyden välillä on kiinteä – käänteinen – riippuvuus, on rakennettu saviselle maaperälle. Faktalla on faktan arvo ja mielipiteellä mielipiteen. Arvokkaita ovat toki kumpainenkin.
Vaikka hyväksyisimme kyseisen analyysin työttömyyden syistä, ratkaisuvaihtoehtoja on tarjolla useita. Ensinnäkin voimme keskittää voimavaroja yksilöiden tuottavuuden parantamiseen, jolloin – hokkus, pokkus – työllistäminen kannattaa.
Voimme myös pyrkiä alentamaan muita työvoimakustannuksia kuin palkkaa, jolloin palkkaaminen käy työnantajalle kannattavaksi. Ja edelleen: voimme tukea työnantajia.
Ruotsissa palkkatuetussa työssä on noin 200 000 ihmistä. Suomessa määrä on noin 25 000. Maiden kokoerot huomioon ottaen määrä on Ruotsissa nelinkertainen.
Tässä on yhden villakoiran yksi ydin: alennetaanko palkkoja vai työvoimakustannuksia. Ensimmäinen temppu on epäkelpo, mutta jälkimmäinen ei. Onneksi pääministeri näyttää päätyneen samaan johtopäätökseen.
Vanha temppu, jonka nimi on palkkatuki, myös toimii – tutkitusti. Työnantaja voi saada palkkatukea sellainen henkilön palkkaamiseen, jonka kohdalla alhainen tuottavuus on ilmeistä.
Hallitus on viisaasti myös päättänyt laajentaa palkkatuen käyttöä, kun ensi vuoden alusta on mahdollista rahoittaa työmarkkinatukimenoista palkkatukea. Passiivinen tuki muuntuu aktiiviseksi.
Olennaista on, että yksilöt työmarkkinoilla saavat työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja kartuttavat myös eläkettään täysimääräisesti. Tämä on oikea ja viisas linja.
Jos henkilöt joutuisivat työskentelemään alipalkoilla, myös tuleva sosiaaliturva leikkautuisi vastaavasti. Tämä on fakta, ja mielipide on, että se ei ole oikein.
Palkkatukijärjestelmän kehittämisen kautta pääsemme samaan lopputulokseen kuin palkkojen leikkaamisella, mutta inhimillisesti pienimmin kustannuksin. Valtion menot eivät kasva, koska aktivointitoimiin käytetään olemassa olevaa rahaa eli työttömyysturvamenoja.
Jotta olennainen ei unohtuisi, maamme talouden voi nostaa kurimuksesta vain talouskasvu. Joillakin tempuilla voimme toki avittaa hieman. Palkkatuki on tempuista lupaavin, keskitytään sen kehittämiseen. Näissä talkoissa ay-liike on mukana.
Kirjoittaja on STTK:n pääekonomisti.