Jos ihminen halusi olla yhteiskunnallisesti aloitteellinen ja vaikuttaa asioihin edesmenneessä Neuvostoliitossa, hänen piti liittyä kommunistiseen puolueeseen. Se oli ainoa väylä osallistua päätöksentekoon. Muita teitä ei ollut. Muodollisesta yksimielisyydestään huolimatta puolue kätki sisäänsä ajattelun koko kirjon. Sen vain ei sallittua näkyä.
Jotain samaa on ollut havaittavissa Suomessa - keskustapuolueen roolissa maaseudulla ja ruotsalaisen kansapuolueen osassa rannikolla. Ne ovat saaneet yksin- ja ylivallan lukemattomissa kunnissa tosin Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta poiketen suoraan kansalta vaaleissa. Yhtä kaikki, jos näillä alueilla on halunnut vaikuttaa päätöksiin, on pitänyt olla näiden puolueiden jäsen.
Sanotaan, että valta turmelee, ehdoton valta ehdottomasti. Näin kävi Neuvostoliitossa. Samanlaisia merkkejä on ollut havaittavissa Suomessakin. Turmelus ilmenee poliittisena vaihtoehdottomuutena, poikkeavien näkemysten tyrmäämisensä ja rujoina otteina päätöksenteossa sekä viime kädessä ihmisten arkisten huolien vähättelynä.
Kunnallisvaalien jäljiltä maaseudun mahtivoima - keskustapuolue - on melkoisen hämmennyksen vallassa. Puolue otti nokkiin perinteisesti vahvimmilla kannatusalueillaan - itäisen, läntisen ja pohjoisen Suomen maatalousalueilla. Paitsi, että se menetti kannatustaan, myös näiden alueiden alhaisen äänestysprosentin voi tulkita näpäytykseksi juuri keskustalle.
Ei ole yhtä selittäjää, miksi näin kävi. Vaalitulos sisältää monenlaisia viestejä aina paikallisista kylätappeluista suhtautumiseen valtakunnan politiikkaan. Selvästi tuloksesta on kuitenkin luettavissa maatalousalueilta kumpuava tyytymättömyys keskustan maatalouspolitiikkaa kohtaan. Niin ikään punamultahallituksen lupaama manna alueille ei äänestäjien näkökulmasta ole edennyt sanoista tekoihin.
Julistuksen tasolla keskustassa on perinteisesti arvostettu pientä ja kaunista. Syvällä rintaäänellä on hehkutettu kyläkoulujen puolesta ja kunnan pitämistä laidasta laitaan asuttuna. On vaadittu peruspalveluiden säilyttämistä lähellä ihmistä. Mutta päättäjinä on lakkautettu kouluja ja tehty suunnitelmia palveluiden tuottamiseksi entistä suuremmissa yksiköissä ja kauempana asukkaista.
Samaan aikaan maaseudun autioituminen jatkuu. Kyliltä eivät lähde vain kaupat ja koulut, vaan myös terveet, työkuntoiset ihmiset. Apua ei tunnu tulevan sen paremmin oman puolueen johtamalta hallitukselta kuin oman pitäjän päättäjiltäkään. Neuvottomuus valtaa alaa. Sanojen ja tekojen ristiriita hämmentää.
Ihmisten suhde puoluekoneistoon on höltynyt. Enää ei sankoin joukoin kokoonnuta tupailtoihin kuulemaan puolueihmisten todistelua, kuinka asiat oikein ovat. Ihmiset ovat alkaneet tehdä ratkaisuja ihan itse ja omin päin.
Pohjois-Suomessa puolueisiin sitoutumattomat villit ryhmät ovat nousseet merkittäväksi tekijäksi keskusta-maalaisliiton perinteisillä nautinta-alueilla. Moni näistä ryhmistä on syntynyt keskustan sisäisten paineiden purkautumisen seurauksena, oireena puoluekoneiston rapautumisesta.
Villien ryhmien rynnistys on viesti poliittisen kulttuurin muutoksesta. Uusien ryhmien ilmaantuminen politiikkaan kertoo ihmisten halusta vaikuttaa, mutta haluttomuudesta alistua minkään puolueen sätkynukeksi. Demokratian kannalta tätä on tervehdittävä ilolla. Aika on ajamassa yhden puolueen vallan ohi.