Eihän tässä ole tolkun häivää. Eräs skotlantilainen on maksanut pääsylipusta huomisillan konserttiin lähes 120 000 euroa. Sillä ostaa kerrostalokaksion Oulun keskustasta.
Ihan jokapäiväinen tapaus konsertti ei ole. Lontoossa nousee lavalle Led Zeppelin - 1980 hajonnut rockyhtye, jonka ei koskaan uskottu palaavan.
Yleisö on jaksanut tätä yhtyettä odottaa, ja ostaa levyjä. Jimmy Pagen, Robert Plantin, John Paul Jonesin ja John Bonhamin bändi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 300 miljoonaa äänitettä. Kauppa käy koko ajan.
Oululaiset muusikot, laulaja Maya Paakkari ja kitaristi Keijo Härkönen kuulivat suosikkibändinsä takaisintulosta kesän mittaan. Paakkari muistelee intoutuneensa suoraan huutoon noin vartiksi.
"Kun selvisi, että keikalle on periaatteessa mahdotonta saada lippuja, alkoi tympäistä kuin pientä oravaa, jonka käpy on jäässä", Paakkari maalailee.
Härkönen kertoo ajatelleensa, että jaha, taas yksi comeback lisää. Pian hän kuitenkin arveli, että Zeppelin hoitaa musisointinsa kunnolla.
"Toivon comeback-Zeppelinin olevan rouhevan ja ärhäkän, kuin kunnian päivinä konsanaan."
Nostalgialle tilausta
1960-luvulla perustetun Led Zeppelinin paluukeikkaa pidetään vuoden, jopa vuosikymmenen, tapauksena.
Eikö tästä voi vetää karun johtopäätöksen. Popmusiikissa ei tapahdu mitään merkittävää, kun lavalle halutaan 35 vuotta sitten kuultua metakkaa.
"Vanhojen bändien paluulla ei taida olla paljoa tekemistä musiikkimaailman nykytilan kanssa. Nostalgialle on tilausta. Uusi sukupolvi haluaa myös osansa historiasta", arvelee Härkönen.
Paakkari näkee, että musiikkiin on ruvettu kaipaamaan "sitä ihtiään", kestäviä aineksia. Siksi niin moni ponnahti pystyyn, kun kuuli Zeppelinin virittelevän uudelleen kitaroitaan.
"Nämä tämän päivän pissisrokkarit ja meikatut pikkupojat ovat niin kaukana rehellisestä rockista. Zeppelin on sentään Zeppelin", Paakkari toteaa.
Nero johti hörhöjä
Led Zeppelin oli taitavan liikemiehen Peter Grantin (1935-95) kokoama joukko. Grantilla oli käypä liiketoimintamalli, jolla yhtyeestä tehtiin tuote. Grant ohjaili mediajulkisuutta. Hän myös tuotti levyt.
Varhainen Idols siis?
Tätä väitettä eivät Paakkari ja Härkönen suostu nielemään. Paakkari tuhahtaa, ettei "Idolseilla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa".
"Led Zeppelinin tapauksessa tuottaja oli nero. Taiteilijahörhöt harvemmin näkevät omaa napaansa pidemmälle, joten tällaiset Peter Grantit ovat enemmän kuin tarpeen", Paakkari sanoo.
Härkönen kysyy, voisiko nykyisistä Idols-kisoista kehkeytyä jotakin yhtä pysyvää kuin Zeppelinin musiikki. Hän sanoo epäilevänsä.
"Zeppelin oli bluesin modernisoija. He veivät sitä juttua eteenpäin. Se on tärkeää", Härkönen huomauttaa.
Muutti käsitykset
Musta blues oli Zeppelinin musiikillinen selkäranka. Jopa niin, että esimerkiksi Whole Lotta Love -hittikappale oli kopio bluesveteraani Willie Dixonin (1915-1992) säveltämästä You Need Lovesta.
Härkönen korostaa, että Zeppelin svengasi ja jammaili keikoilla yhtä itsevarmasti kuin vanhan koulukunnan bluesbändit Chicagossa.
"Zeppelinin muokkaamana versio bluesista oli kuitenkin rokkaavampi, raskaskätisempi ja tukevampi kuin esikuviensa", Härkönen selvittää.
Paakkari huomauttaa Zeppelinin muuttaneen koko käsityksen rockista ja bluesista.
"Löydän paljon yhtymäkohtia Zeppelinin ja Janis Joplinin välillä. He ovat mielestäni ainoita valkoisia blueslaulajia, joista löytyi raakuus ja tunne. Otetaan nyt vaikka Zeppelinin biisi Babe, I´m gonna leave you. On komia tulkinta!", Paakkari hehkuttaa.
Kiertue seuraavaksi
Led Zeppelin on harjoitellut kesäkuusta saakka salaisessa paikassa Englannissa. Kitaristi Pagen sormivamma siirsi alkuperäistä paluupäivää marraskuulta joulukuulle.
"Jotain huhuja liikkuu, että ukot olisivat tulossa Sweden Rock -festivaaleille Ruotsiin ensi kesänä", Paakkari kertoo.
Todennäköisesti yhtye lähtee maailmankiertueelle ensi vuonna. Aikoinaan he tekivät omaisuuden juuri rahakkailla stadionkiertueilla. Vaatimattomista oloista lähteneet kaverukset saattoivat ostella kymmeniä Bentley-autoja ja erilaisia linnoja.
Led Zeppelin Lontoon O2 Areenalla huomenna maanantaina 10.12. www.ledzeppelin.com