Suomalaiset ovat juuriltaan vielä niin maalaisia, että useimmilla kaupunkilaisillakin on vahvat mielipiteet siitä, miltä maaseudun pitää näyttää. Yleinen ihannekuva lienee sellainen, jossa vanhat, perinteiset maatilarakennukset on pidetty asuttuina ja uutta on rakennettu sopusointuun vanhan kanssa.
Suomalaisen maaseudun todellisuus on kuitenkin usein jotain muuta. Perinteistä rakennuskantaa on purettu surutta, ja jos vanhoja taloja on jätetty pystyyn, niiden rinnalle on noussut uusia, tyyliltään täysin poikkeavia rakennuksia. Tuloksena on tyylien ristiriita, jossa sinänsä jokainen rakennus voi olla yksinään silmää viehättävä mutta kokonaisuus ei.
Ongelma ei tietysti koske vain haja-asutusalueita, vaan myös kirkonkyliä ja muita taajamia. Asuin- ja liikerakentamisessa on nähty viime vuosina niin kirjavia ratkaisuja, ettei koko Pohjois-Suomessa juuri ole kirkonkyliä, joita voisi sanoa tyyliltään yhtenäisiksi saati idyllisiksi.
Päätökset siitä, mitä säästetään ja mitä puretaan, eivät ole tavallisen kansalaisen näkökulmasta helppoja. Vanhan, perinteisen asuinrakennuksen korjaaminen vastaamaan nykyaikaisia vaatimuksia voi usein tulla jopa kalliimmaksi kuin uudisrakentaminen.
Kaiken lisäksi vanhan rakennuksen kunnostamisen hintaa on yleensä vaikeampi arvioida etukäteen kuin uuden talon rakentamiskustannuksia. Vanha rakennus voi kätkeä rahaa syöviä ongelmia, jotka paljastuvat vasta kunnostustyön alettua.
Yksi vaikeus vanhojen maatilarakennusten korjaamisessa on aivan ilmeisesti ammattitaidon puute. Vanhan rakentamistavan hallitsevia ammattilaisia ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Moni perhe uskaltaa siksi ryhtyä pystyttämään uutta taloa, mutta ei kunnostamaan vanhaa.
Kiistämättä kysymys on silti myös asenteista. Vanha on rakennuksista puhuttaessa liian usein merkinnyt samaa kuin huono. Näitä asenteita on ollut niin talojen asukkailla itsellään kuin kuntien rakennustoimessakin.
Karmeimmat tarinat hyväkuntoisten, perinteisten maatilarakennusten nurin puskemisesta lienevät jääneet 1960- ja 1970-luvuille. On ilahduttavaa, jos ja kun asenteet ovat asiassa muuttuneet niin kuin ympäristöministeriön rakennusneuvos Matti Vatilo arvioi maanantain Kalevassa.
Vanhat rakennukset kantavat mukanaan valtavat määrät kulttuuri- ja henkilöhistoriaa. Siksi niitä soisi säilyvän mahdollisimman paljon. Suomalaista perinteistä maaseuturakentamista ei löydä mistään muualta kuin Suomesta.
paakirjoitus@kaleva.fi