Suomessa käytetään vammaisten ja vanhusten apuvälineiden korvaamiseen asukasta kohden vain viidesosa esimerkiksi Norjassa käytettävästä summasta. Ruotsissa apuvälineisiin käytetään reilusti kolminkertainen summa.
Pohjoismaiden vertailu kertoo selvästi, että suomalaisen vammaisen ei ole yhtä helppo saada elämäänsä helpottavia välineitä kuin kohtalotovereillaan Norjassa ja Ruotsissa. Kitsastelua on sekä kalliiden että huokeidenkin laitteiden jakelussa.
Suomessa korvataan apuvälineitä noin 30 markalla, Ruotsissa reilulla 100 markalla ja Norjassa noin 150 markalla asukasta kohden. Naapurimaissa korvataan pelkästään liikkumisen apuvälineitä reilusti suuremmalla summalla kuin Suomen koko apuvälinemarkkinat ovat.
"Esimerkiksi sähköpyörätuoleja on Ruotsissa noin 3 500 ja Norjassa noin 3 200, mutta Suomessa vain 300 kappaletta", sanoo puheenjohtaja Kaarina Lampe'n Laboratorio- ja terveydenhuoltoalan tavarantoimittajien yhdistyksestä Sai-Labista. Viime vuosikymmenen laman aikana kunnat tinkivät herkästi apuvälineistä, eikä niiden jakelu palannut ennalleen enää laman jälkeen. Lamavuosina apuvälineisiin käytettiin saman verran rahaa kuin nyt, vaikka ikäihmisten määrä on kasvanut.
Lampe'nin mielestä Suomessa ”säästetään” aivan väärässä paikassa. Kyse on pikemminkin kulujen siirtämisestä. Hän muistuttaa, että oikea apuväline vähentää ulkopuolisen avun tarvetta ja säästää kustannuksia.
Eräässä kunnassa kieltäydyttiin asentamassa vammaisen autoon 10 000 markkaa maksavia ajonhallintalaitteita, mutta toiselta momentilta samalle henkilölle löytyi rahaa 8 000 markan vuosittaisiin taksikuluihin.
