Vammaisten kotipaikkaongelmiin perehtyneen Kalle Könkkölän mielestä nykytilanteen suurin ongelma on se, että "kahden paikkakunnan loukussa" olevalla vammaisella ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa asuinkuntansa asioihin.
"Vaikeavammainen voi hyvin olla asunut pari-kolmekymmentä vuotta jollain paikkakunnalla, eikä hän siltikään saa vaikuttaa oman asuinpaikkakuntansa asioihin", hän sanoo.
Könkkölä huomauttaa myös siitä, että on monia palveluita, joita kunnat tarjoavat vain kuntalaisille.
"Jos pitää vaikkapa asioida sosiaalityöntekijän kanssa, niin pitää soitella ja lähetellä kirjeitä jonnekin toiselle paikkakunnalle. Oman asuinpaikkakunnan sosiaalityöntekijä ei käy."
Opiskelijat saivat jo kymmenen vuotta sitten oikeuden vaihtaa kotipaikkakunnakseen sen kunnan, jossa opiskelivat. Könkkölä muistuttaa, että silloinkin osa kunnista pelkäsi joutuvansa maksumiehen rooliin.
Vanhusten joukko-muutto turha pelko
Könkkölän mukaan keskustelu kotipaikkatyöryhmän mietinnöstä on keskittynyt liiaksi vanhusten muuttamisen ympärille.
"On hirveän vaikea ymmärtää tätä pelkoa, että vanhukset alkaisivat joukolla muuttamaan. On hassua, kun yhdet pelkäävät, että kaupunkien vanhukset muuttavat maalle ja toiset pelkäävät maaseudun vanhusten muuttavan kaupunkeihin", Könkkölä sanoo.
Muualla kuin kotipaikkakunnallaan asuvia, laitoshoitoa tarvitsevia vaikeavammaisia on Könkkölän mukaan tällä hetkellä noin 500-600.
Luvussa eivät ole mukana kehitysvammaiset.
"Kehitysvammaisia on enemmän, vaikka heidän sijoittamistaan suuriin keskuslaitoksiin onkin viime aikoina vähennetty", Könkkölä sanoo.