Oulun kaupunginvaltuustoon valitut kertovat mielellään vaalibudjettiensa summan. Sen sijaan sen tiedon, mistä rahat ovat tulleet, he haluavat pitää itsellään.
"En kerro ihmisten enkä yhteisöjen nimiä, koska heidän kanssaan on jo alunperin sovittu, ettei niitä näy missään", Matti Pikkarainen (kesk.) sanoo.
"Jos säännöstö ei vaadi kertomaan niitä, miksi minäkään kertoisin?" Lyly Rajala (kok.) toteaa ja viittaa lakiin ehdokkaan vaalirahoituksesta.
Sen mukaan vain 1 700 euroa ylittävän tuen antaja on pakko nimetä, tätä pienemmillä summilla tukevien kertominen on vapaaehtoista.
Heikki Keränen (sd.) perustelee haluttomuuttaan kertoa yritysten nimiä muun muassa sillä, että yritystenkin kohdalla kyse on enemmän ystävistä kuin yrityksistä.
Pikkaraisen, Rajalan ja Keräsen näkemyksen jakaa valtaosa valtuutetuista.
Rahallista tukea antaneiden nimiä ei halua kertoa esimerkiksi Riikka-Moilanen Savolainen (kesk.), Risto Kalliorinne (vas.), Tuija Pohjola (sd.) eikä Tuulikki Ukkola (kok.).
Kalliorinteen ja Ukkolan kohdalla kyse on kummallakin vain yhdestä henkilöstä; Kalliorinne sai 100 euroa ja Ukkola 50 euroa.
Kysymys rahojen
alkuperästä ärsyttää
Valtuuston ensikertalaisille, pienillä budjeteilla vaalityötä tehneille, nimien julkistaminen tuntuu vielä helpolta.
"Muutama sata euroa meni ja ne tulivat omasta pussista, ammattiosastolta ja äidiltä", Tommi Juvani (sd.) kertoo. "Jokainen voi päättää itse, kertooko tukijat vai ei, mutta avoimuus voi olla hyväksi: eipähän ainakaan herätä turhia epäilyjä."
"Esimerkiksi taustayhteisöt kertovat ihmisestä paljon", Kerttu Hakala (vihr.) pohtii oman perheen kokoaman 350 euron vaalibudjetin tuomalla kokemuksella.
Valtuuston konkarien mielestä sillä, mistä vaaliraha on tullut, ei ole merkitystä äänestäjälle.
Heikki Keränen tuohtuu jo pelkästä kysymyksestä. "En ottaisi rahaa tahoilta, joiden motiivit olisivat epäselviä."
Sekä Keränen että Pikkarainen sanovat, ettei valtuutettu ole "ostettavissa".
"Hullujahan me olisimme, jos sellaiseen lähtisimme", Pikkarainen kimpaantuu.
"Mitä lisäarvoa tieto tukijoista toisi äänestäjälle", Matti Pikkarainen tivaa.
"Tuki tulee tahoilta, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista ja haluavat tukea poliittisessa maailmassa jotain tiettyä suuntaa."
Tuulikki Ukkola olisi valmis vetämään rajan tuhanteen euroon eli alle "lakisääteisen". "Muutaman satasen tuki ei ole mielestäni ongelmallista äänestäjän kannalta", Ukkola määrittää.
Rahaa tuli pyytämällä
ja tarjouksina
Vaalirahaa valtuustoon pyrkineet saivat sekä pyytämällä että ottamalla vastaan tarjouksia.
"Pyyntöihin suhtauduttiin asiallisesti. Monet tietävät, että kampanjointi on kallista ja erityisesti suurissa kaupungeissa välttämätöntä", Riikka Moilanen-Savolainen kertoo. Hänen 4 853 euron budjetistaan 1 144 euroa tuli yrityksiltä ja 775 euroa yksityisiltä ihmisiltä
Lyly Rajalan koko 7 150 euron vaalibudjetti tuli yrityksiltä, eikä sitä tarvinnut pyytää: "yritykset tarjosivat rahaa itse". Tukea tuli "ympäri kyliä, kaikkien alojen yrityksiltä mainostoimistoista merenkulkuun ja enintään 1 700 euron summina".
Kaikille tukijoiden löytäminen ei ole yhtä helppoa.
"Yritykset eivät sponsoroi mielellään vasemmistoliittolaisia. Oma ammattiliitto (KTV) oli ainoita ulkopuolisia tukijoita, loput tulivat luottamustoimista ja kilometrikorvauksista kerätyistä säästöistä. Toisaalta olen pohtinut, että haluaisinko edes yritysrahaa. En usko, että mikään tuki on vastikkeetonta", Risto Kalliorinne sanoo.