Oulunsalon valtuuston puheenjohtaja Pentti Korkiakoski pyysi dramaattisesti ja näyttävästi eroa valtuuston puheenjohtajan tehtävistä viime valtuuston kokouksessa.
Peruste oli selkeä: valtuusto on vain leimasin jo valmiiksi puiduille asioille. Hallitus, sen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja johtavat virkamiehet pitävät lankoja käsissään. Korkiakoskella kamelin selän katkaisi kirjaston paikkaäänestys. Hänen mielestään asia oli valmisteltu yksisilmäisesti ja Jääskön vaihtoehtoa ja liikekeskusta ajettiin kuin käärmettä pyssyyn, eikä sitä pienempiä vaihtoehtoja selvitetty riittävästi.
Oulunsalo ei ole poikkeustapaus. Näin näkyvästi asia ei vain ole tullut muualta.
Sirkka Ylitervon pro-gradu -työn valtuutettujen sävel oli sama. He turhautuivat siihen, että asiat valmistellaan yhden päätösehdotuksen pohjalta. Tämä virkamiesten tekemä valinta johdattaa usein myös lopulliseen päätökseen. Helposti käy niin, että muita vaihtoehtoja ei selvitetä kyllin tarkasti tämän valinnan vuoksi.
Valtuuston käsittelemät asiat ovat usein niin suuria, etteivät tavallisen ihmisen aika ja kärsivällisyys riitä tarttumaan niihin. Skenaarioihin, visioihin ja tavoitteisiin sisäänpääsy on vaikeaa ja vaatii paljon aikaa. Usein niihin saattaa livahtaa pieni lause, jonka merkitystä tutkitaan myöhemmin tarkasti. "Silloin teitte periaatepäätöksen", on tuttu lause.
Myös virkakielen munkkilatinaan on maallikon vaikea päästä sisälle.
Kadonnut valta näkyy ennen kaikkea talousarviossa. Valtuutettu päättää isoista loppusummista eikä voi kovinkaan paljon puuttua siihen, miten rahat käytetään. Sen tekevät lautakunnat käyttösuunnitelmissaan.
Valtuutetuiksi ei ole tunkua etenkään pienissä kunnissa.
"Mikä olisi valtuustojen vaihtoehto?" kysyy Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan ja kunnallistalouden assistentti Pekka Valkama. Hän muistuttaa, että valtuutetuilla ei ole koskaan ollut lokoisat oltavat. Tuskinpa aikoinaan kunnan jauhoja jakaneet kunnan pamput ovat saaneet kovinkaan paljon kiitosta.
Valkaman mielestä valtuustot voisivat olla paljon nykyistä joustavampia toimivallassaan. Tuskin valtuutettua kiinnostaa kovinkaan paljon vuosikymmeniä toimineen koulun yksityiskohtainen budjettivalta. Sen sijaan juuri toimintansa aloittaneen uudentyyppisen koulun asiat voivat kiinnostaa häntä paljonkin. Valtuusto voi täysin vapaasti ulottaa päätösvaltansa sinne tarkemmin. Jonkin kehittämisohjelman hyväksymisen jälkeen voisi kontrolli olla alussa tiukka, sitten suitset voisivat löystyä.
Myös valmistelun ja päättämisen rajaa pitäisi Valkaman mielestä hämärtää. Uudet työmenetelmät ovat tärkeitä. Niitä ovat vaikkapa valtuustoseminaarit, tutustumisretket ja tärkeiden asioiden valmistelua varten olevat työkokoukset. Siellä valtuutetut voivat antaa jo valmiiksi osviittoja valmistelulle.
Ennen kaikkea tärkeää on kuitenkin puhuminen puolin ja toisin.
Valkama korostaa myös, että koulutuksen pitäisi olla vaihtelevaa. Ensimmäisen kauden valtuutettu tarvitsee ihan erilaista koulutusta kuin kokenut jermu. Myös palkkioiden pitäisi olla kohtuullisia, jotta valtuutetut pystyisivät irrottamaan aikaansa. Kunnan kokonaismenoissa palkkioilla ei ole mitään merkitystä.
Valtuustojen pitäisi ennen kaikkea huomioida monimutkaiset sosiaaliset suhteet. Ihmiset toimivat ihmisten kanssa. Se on kaiken aa ja oo. Myös kunnallishallinnossa.