Porvarihallitus aikoo tarttua härkää sarvista, kun se yrittää sosiaaliturvan kokonaisuudistusta. Kunnianhimoisena tavoitteena on koko järjestelmän perkaus, reikien tilkintä ja kannustinloukkujen poisto.
Suomen sosiaaliturvaa on tähän saakka rakennettu ja korjattu tilkkutäkkimäisesti, paikkaamalla vanhoja lakeja. Samalla sosiaaliturvaviidakosta on tullut tavallisille ihmisille salatiedettä, jota on vaikea hallita. Eri etuusmuotojen yhdistelmistä ja työn vastaanottamisesta on syntynyt kannustinloukkuja, jotka työvoimapulaan varauduttaessa halutaan purkaa.
Järjestelmän pitäisi ministeri Liisa Hyssälän (Kaleva 25.6.) mukaan olla niin kannustava, että ihmisten kannattaa ottaa lyhytaikaistakin työtä vastaan. Hallituksen kesäkuun puolivälissä asettamalta Markku Lehdon komitealta odotetaan esitystä vuoden 2009 loppuun mennessä. Pahimpiin sosiaaliturvan puutteisiin hallitus haluaa kuitenkin komitealta esityksiä jo sitä ennen.
Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen osarahoituksesta päästään siten vääntämään kättä jo syksyllä 2008. Selvää on, että jos jonkin ryhmän asemaa halutaan parantaa, se maksaa. Parku syntyy myös siitä, jos etuuksia karsitaan. Uudistuksen kustannuksista tai säästöistä ei kukaan ole toistaiseksi puhunut mitään.
Nykyinen järjestelmä on tehty sellaista yhteiskuntaa varten, jota ei enää ole. Epätasa-arvoistavaksi koetaan se, että perusturvan ja ansiosidonnaisen turvan kuilu on liian suuri. Outoja ovat myös perustulon sisällä olevat erot, joille on yhä vaikeampi keksiä järkeenkäypiä perusteluja. Kansalaiset ovat ryhmien välillä ja niiden sisällä epätasa-arvoisia.
Parhaiten nykyjärjestelmä palvelee vakituisessa ja kokoaikaisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä, joiden sosiaaliturvan etuustaso on korkeampi kuin pelkän perusturvan varassa olevilla. Saavutetuista eduista kiinni pitävällä ryhmällä ei yleensä olekaan valittamista turvan suhteen.
Pätkätyöläiset ja osa-aikatyöntekijät puolestaan joutuvat kohtaamaan lyhytaikaisen työnteon ja eri tukimuotojen yhteensovituksen jäykkyydet. Pelkän perusturvan varassa eläville tukitaso on lisäksi erilainen riippuen siitä, onko kyseessä sairaus- tai äitiyspäiväraha, kansaneläke tai työttömyysturva.
Eri tukimuotojen ehdot puolestaan johtavat kannustinongelmaan. Pitemmän päälle näin ei voida jatkaa, jos myös uudet, epätyypillisten työsuhteiden työntekijät halutaan pitää mukana yhteiskuntaa rakentamassa.
Uudistus helpottui poliittisesti, kun hallitukseen valikoituivat keskusta, kokoomus, vihreät ja ruotsalaiset. Ansiosidonnaisiin etuuksiin puuttuminen kilpistyi aiemmin SDP:n ja ay-liikkeen vastustukseen. SDP pelkää hyvinvointiyhteiskunnan murenemista. Matti Vanhasen hallituskaan ei halua avointa sotaa SDP:n ja ay-liikkeen kanssa, ja siksi komiteatyöskentelyssä korostetaan kolmikantaista valmistelua.
Jakolinja on kuitenkin selvä: keskusta ajaa vähimmäisturvan korotusta, kokoomus parempaa kannustavuutta ja vihreät perustuloa. SDP puolestaan pitää ansiosidonnaista turvaa pyhänä.
Komiteatyön ansioksi voidaan jo nyt lukea se, että koko sosiaaliturvajärjestelmä arvioidaan kriittisesti. Uudistukset joutuvat aikanaan kovan poliittisen väännön kohteiksi. Veronmaksajat hyötyvät kuitenkin, jos mahdollinen uusi sosiaaliturvajärjestelmä vastaa selvästi paremmin elävän elämän tarpeita sekä on kannustava ja oikeudenmukainen.