Kylmä sota päättyi ajat sitten, mutta kansainvälisen politiikan propagandaosastolla kamppaillaan taas globaalin yleisön sieluista tavalla, jossa on jotain tuttua ja myös jotain uutta. Kylmään sotaan kuuluneesta ideologisesta taistelusta selvisivät vain voittajat hengissä.
Tänään kaikki vannovat kapitalismin nimiin. Äänekkäin poikkeus lienee Venezuelan johtaja Hugo Chavez, mutta hänen roolinsa on lähinnä toivottaa "jenkki-imperialistit helvettiin".
On puhuttu turhaan kylmän sodan paluusta. Totta sen sijaan on, että Yhdysvallat ennätti huseerata toistakymmentä vuotta ainoana hegemonina, mikä kuului myös propagandassa. Se alkoi vaikuttaa normaalilta olotilalta. Pienetkin poikkeamat totutusta huomioidaan nyt helposti.
Esimerkiksi ensimmäistä Persianlahden sotaa pohjustettiin retorisestikin kuukausia, mutta WTC-iskujen jälkeen Yhdysvaltain presidentti otti jo samana iltana käyttöön ankaran propaganda-arsenaalin. Hyvien ja oikeamielisten sota pahuutta ja vääryyttä vastaan oli alkanut. Mustavalkoinen perustarina on tuttu historiasta, ja jatkuu yhä, vaikka pienemmällä volyymilla.
Yhdysvaltain johtavan aseman ennustetaan tulevina vuosikymmeninä tasaisesti heikkenevän. Muun muassa Venäjä on ruvennut sen haastajaksi yhä useammalla kansainvälisen politiikan alueella, viimeksi Georgiassa. Viiden päivän sodasta on kamppailtu eri julkisuusareenoilla kiivaasti.
Melkein kaikki sodat ovat olleet aloittajiensa mielestä puolustussotia, ja niin oli myös Georgiassa. Niin oli muutama vuosi sitten Irakissa. Kukaan ei ole juuri koskaan hyökännyt minnekään, huomauttaa retoriikan tutkija Riikka Kuusisto.
Sekä Georgia että Venäjä selittivät olleensa hyökkäyksen uhreja, ja kumpikin niistä puolusti pieniä ja heikkoja. Myös alistettujen, sorrettujen ja uhattujen pelastamisesta on kuultu monesti ennenkin.
Klassinen sankaritarina on vaikkapa liittoutuneiden ponnistus natsi-Saksan kukistamiseksi ja nöyryyttävimmästä päästä Vietnamin sota. Mieleen nousee myös Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell puhumassa roskaa YK:n turvaneuvostolle.
Virheitä tunnustetaan toki auliisti jopa valtiollisella tasolla. Esimerkiksi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov "myönsi" kaikkien osapuolten syyllistyneen sotilaallisiin ylilyönteihin Etelä-Ossetiassa.
Ei olekaan syytä epäillä hallitusten tekevän kaikkensa taatakseen, että ne otettaisiin vakavasti. Uskottavuus lienee niille periaatteessa yhtä tärkeää kuin yksittäisille poliitikoille. Mutta poliittisesta ja taloudellisesta vaikutusvallasta kilpailevilla suurvalloilla on varaa hyväksyä myös pieniä kupruja imagoonsa. Sen puunaamista varten niillä on asiantuntijansa, puheenkirjoittajansa ja "imagokonsulttinsa".
Termit ja iskulauseet syöpyvät kaikkien mieliin. Niinpä useimmille on jo tullut selväksi, että samalla kun Yhdysvallat on menettänyt asemiaan vanhana "vapaan maailman johtajana", Venäjä on alkanut nostaa "moninapaisen maailmanjärjestyksen" propagandaansa käytännön politiikaksi. Tottahan se on.
Avainkysymys kuuluu, meneekö manipulaatio läpi. Pureeko globaalia valtapeliä kuorruttava nykyretoriikka -- kenties entistä hienovaraisempi -- suuriin yleisöihin. Ne uskovat tietysti, että ne kykenevät suhtautumaan kriittisen analyyttisesti niin poliitikkoihin kuin mediaankin.
Tutkija Riikka Kuusisto sanoo elättelevänsä toivoa, että mediassa roikkuvien ihmisten peruskriittisyys pitää paikkansa. Sopii esimerkiksi kysyä, otettiinko maailmalla eri osapuolten virallinen Georgia-sotatiedotus todesta.
***
Viro menee Moskovan euroviisuihin. Enemmistön mielestä musiikkia ja politiikkaa ei pidä sotkea keskenään. Virolaisten mielialoja tulkitsematta tuntuu siltä, että poliittisen yhteislaulun ajat ovat ohi.