Val­tion­hal­lin­nos­sa yli 150 000 tie­to­ko­net­ta

Valtionhallinnossa oli vuoden 2002 lopussa käytössä 154 816 työasemaa, joista asiakaskäytössä olevia työasemia oli 14 994 kappaletta. Vuonna 2002 hankittiin lisää lähinnä kannettavia työasemia. Tietokanta- ja sovelluspalvelimissa Microsoftin osuus käyttöjärjestelmistä oli 43 ja Linuxin 18 prosenttia.

Valtion tietohallintomenot ovat viime aikoina kasvaneet 5-9 prosenttia vuodessa. Kyselyyn vastanneiden 136 viraston ja laitoksen tietohallintomenot olivat vuonna 2002 yhteensä 537 miljoonaa euroa, kun ne olivat vuonna 2001 498 miljoonaa euroa.

Valtion tietohallinnon kustannuksissa laiteostojen osuus oli viime vuonna enää 15 prosenttia, kun osuus vuonna 1998 oli 20 prosenttia. Valtionhallinnossa oli vuoden 2002 lopussa käytössä 154 816 työasemaa, joista asiakaskäytössä olevia työasemia oli 14 994 kappaletta.

Työasemien määrä on melkoinen, sillä niitä on 1,3 kappaletta jokaista työntekijää kohden. Valtionhallinnon tietokoneiden, työasemien tai palvelimien määrät eivät ole kuitenkaan enää viime vuosina juurikaan kasvaneet. Vuonna 2002 hankittiin lisää lähinnä kannettavia työasemia.

Tietoliikennepalvelujen osuus on sen sijaan jatkuvasti kasvanut, ja se oli viime vuonna lähes 10 prosenttia kokonaismenoista. Menoissa painottuu myös yhä enemmän henkilötyö - palvelujen osto sekä oman henkilökunnan käyttö.

Virastojen palveluksessa oli vuoden 2002 lopussa 3 790 tietohallintotehtävissä päätoimisesti työskentelevää henkilöä. Se on 3,1 prosenttia virastojen ja laitosten kokonaishenkilöstöstä.

Niin palvelimien kuin työasemien käyttöjärjestelmävalikoima muuttuu hitaasti. Microsoftilla on ehdoton valta-asema työasemissa sekä lähiverkkojen palvelinten käyttöjärjestelmissä. Tietokanta- ja sovelluspalvelimissa Microsoftin osuus käyttöjärjestelmistä oli 43, Linuxin osuus 18 ja muiden unix-järjestelmien osuus yhteensä 24 prosenttia.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä