Toimittajien ja poliitikkojen suhteissa on ollut aina jännitettä, ja hyvä niin, mutta kun aikaisemmin kiistely on yleensä keskittynyt yksittäisiin juttuihin ja niiden painotuksiin, viime aikoina sukset ovat olleet ristissä paljon periaatteellisemmalla tasolla. Otetaan kolme esimerkkiä.
Ensiksi Yle-vero tai mediamaksu, miksi sitä sitten kutsutaankaan. Markkinaehtoisen median tahto sivuutettiin tyystin, kun Ylen rahoitusta päätettiin tukea ehdottamalla kaikilta perittävää veronluonteista maksua. Sitä alettiin kutsua mediamaksuksi, joka kuitenkin tilitetään kaikkineen Ylen rahoittamiseen. Toistaiseksi esimerkiksi printtimedian huoli kilpailun vääristymisestä on kaikunut kuuroille korville.
Toiseksi Turun Sanomat kertoi jokunen viikko sitten, miten Suomi ottaa toistuvasti takkiinsa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimissa nimenomaan sananvapauskysymyksissä. Ja lisää langettavia päätöksiä on lehden mukaan luvassa. Länsieurooppalainen sananvapauskäytäntö ei ole vieläkään täysin yltänyt suomalaiseen tuomioistuinlaitokseen.
Kolmas kummallisuus tuli ilmi keskiviikkona. Esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistusta pohtinut toimikunta esittää, että lähdesuojan saisi murtaa jo esitutkinnassa, kun tiedon antaja on todennäköisesti rikkonut salassapitovelvollisuutta. Lähdesuojan voisi murtaa myös, jos lähteen kertominen on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi ja perusteltua rikoksen vakavuuden vuoksi.
Tällä hetkellä oikeus voi pakottaa toimittajan kertomaan lähteensä, jos lähde liittyy jotenkin rikokseen, josta voi saada vähintään kuusi vuotta vankeutta.
Suhtautuminen median vapauteen ja moniarvoisuuteen on Suomessa muuttunut vaarallisella tavalla. Lähdesuojan murtamisyrityksessä kohteena ovat ilmiselvästi toimittajat, vaikka vaikutukset osuisivat täydellä voimalla nimenomaan tavalliseen kansaan ja sen mahdollisuuteen saada tietoa.
Jokainen toimittajan ammatissa vähänkin pitempään toiminut on törmännyt tilanteeseen, jossa merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa toimiva voi antaa medialle tietoja vain, jos voi olla varma, ettei hänen nimensä nouse esiin. Vieläkin tärkeämpää lähdesuoja on tavalliselle kansalaiselle, joka on saanut tietää jotakin yleisesti kiinnostavaa, mutta ei itse halua joutua julkisuuden riepottelemaksi eikä häntä voi sellaiseen velvoittaa.
Olisiko se liikaa pyydetty, että lähdesuoja vihdoin käsitettäisiin myös Suomessa nimenomaan suuren yleisön oikeudeksi eikä toimittajille annetuksi erivapaudeksi?
paakirjoitus@kaleva.fi