Valtio asetti vuonna 2008 tavoitteeksi, että 99 prosenttia vakituisista asuinpaikoista, yrityksistä ja hallinnon kohteista saadaan vähintään sadan megan nopeuden mahdollistavan kiinteän laajakaistaverkon piiriin vuoden 2015 loppuun mennessä.
Nyt näyttää siltä, että tavoite jää toteutumatta. Syy tähän on yksinomaan siinä, että tavoite ei kiinnosta isoja operaattoreita, joilla olisi resursseja verkon rakentamiseen. Ei, vaikka yhteiskunnan rahaa hankkeeseen on luvattu 130 miljoonaa euroa.
Isot yhtiöt haluavat kääriä pikavoittoja, ja niitä haja-asutusalueille vedettävät verkot eivät tuota. Ne tuottavat voittoa mutta viiveellä, joka ei sovi tämän päivän vuosineljänneksissä mitattavaan talousajatteluun.
Operaattorit laskevat, ettei laajakaistaa kannata tukieuroista huolimatta rakentaa haja-asutusalueille. On käsittämätöntä, että kilpailevilla operaattoreilla on varaa kuitenkin vetää omat valokuitunsa kaupunkeihin senkin uhalla, että kapasiteettia jää käyttämättä.
Nopean laajakaistan turvaaminen koko Suomessa on elinehto, sillä yhä useammat palvelut ovat sen varassa. Tämä puolustaa yhteiskunnan tukea hankkeelle.
Tuen pelisääntöjä pitää kuitenkin muuttaa. Markkinoita hallitsevat isot operaattorit on velvoitettava rakentamaan yhteydet sinne, minne ne eivät markkinaehtoisesti synny.
Yhteiskunnan avustuksella rakennetut verkot on myös avattava kilpailulle, sillä ei ole mitään mieltä syytää yhteisiä varoja toimintaan, joka johtaa vain monopoliaseman syntymiseen. Kilpailulle avaaminen olisi myös kuluttajan etu.
Sähkömarkkinoiden avaaminen 1990-luvun lopulla tarjoaa mallin kilpailulle myös verkoissa.