Kirjoittaja on Lähi-Idän yliopiston (Kypros) professori ja vararehtori.
Yksi merkittävimmistä uuden ajan alun muutoksista oli modernin valtion synty. Vastakohtana keskiajan feodaalivaltiolle sitä on kutsuttu keskitetyksi valtioksi, koska se kykeni murtamaan feodaaliherrojen vallan ja keräämään sen takaisin kuninkaan käsiin. Taannoin kuollut ruotsalainen tutkija Jan Glete puolestaan nimesi uuden tulokkaan verottavaksi ja sotivaksi valtioksi.
Sen synnyn taustalla oli uuden talousjärjestelmän synty. Italialaiset kaupunkivaltiot ottivat keskiajalla haltuunsa itäisen Välimeren kaupan ja rakensivat sen pohjalle kapitalismin ensimmäisen version, kauppakapitalismin.
Eurooppalainen kauppiasluokka huomasi 1500-luvun alkupuolella, että voimakas valtio oli halvin ja tehokkain keino sen etujen turvaamiseen. Kun sille maksoi veroa, se loi toimivan byrokratian ja iskukykyisen armeijan, jotka takasivat tuottoisan kaupan perusedellytykset: vakaat olot, yhtenäisen lainsäädännön ja kotimarkkinat.
Armeijat tuottivat lisäksi uusia markkina-alueita ja raaka-ainelähteitä. Uusi valtio onnistui myös monopolisoimaan väkivallan käytön. Yksityisarmeijat jäivät historiaan ja asetuotanto siirtyi valtion haltuun.
Tilanne alkoi muuttua 1700-luvun lopulla. Vahva valtio oli vakiintunut, eikä sen ylläpito enää tuottanut kauppiaille lisäarvoa. Kapitalismin uuden version - teollisuuskapitalismin - näkökulmasta valtiosta oli tullut kahle. Kuin näkymättömän käden ohjaamana Adam Smith muotoili taloudellisen liberalismin opin, jonka mukaan valtion tuli pitää näppinsä irti talouselämästä.
Valtiolle jätettiin voittoa tuottamattomat toiminnot. Samalla talouselämä tuotti ajatuksen, että sen hallussa oli erityinen, valtiota suurempi viisaus.
Näin mentiin pari vuosisataa, kunnes uusi murros - tietoyhteiskunnan tulo ja globalisaation neljäs aalto - vaati uudet kujeet. Globalisaatio tarkoitti sitä, että yrityksistä tuli "isänmaattomia", eikä valtiolla ollut niille enää tarjottavaa. Toiseksi bisneksessä havaittiin, että valtion toiminnot voitaisiin muuttaa voittoa tuottaviksi yksityistämällä ne, asettamalla niille riittävän korkea hinta ja löytämällä niille riittävän hölmö maksaja.
"Filosofiset perusteet" huijaukselle tuotti uusliberalismi. Keskustelun kohteeksi nousi "valtion koko" ja tavoitteeksi pieni valtio. Oppi onnistuttiin myös myymään johtaville poliitikoille, kuten Margaret Thatcher ja Ronald Reagan. Reaganin sanoin: "Hallinto ei ole ratkaisu. Hallinto on ongelma."
Tällaiselle valtiolle oli helppo uskotella, että bisneksellä oli viisaus, jolla se tuottaisi valtiota tehokkaammin koulutus-, sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut. Valtion monopoli murtui myös väkivallan käytön osalta - tuloksena yksityiset turva- ja vartiointipalvelut, tosiasiassa myös yksityiset armeijat.
Suomessa onnistuttiin lopulta yksityistämään myös valtion kruununjalokivet, yliopistot. Valtion loppuihin osiinkin onnistuttiin tuomaan uusliberalismin johtamisopit (kuten tulosjohtaminen ja tilaaja-tuottaja-malli). Maksajakin löytyi: henkitoreissaan oleva "pieni" valtio.
Lopulta esimerkiksi Suomen valtio kykeni päättämään, minkälaisia lamppuja kansalaiset käyttävät, mutta ei enää siitä, että valtion suurelta osin omistama yritys ei pistäisi lappua luukulle, koska sen tuottama voitto oli liian pieni.
Valtion pelastus tuli odottamattomalta taholta. Pari vuotta sitten talouselämän viisaus (= ahneus) tuotti uuden globaalin talouskriisin. Tarvittiin valtiota pelastamaan luottolaitokset ja elvyttämään taloutta. Valtio joutui ottamaan rutosti velkaa, jonka veronmaksajat aikanaan joutuvat maksamaan.
Tehtävä on rankka, mutta eiköhän tästäkin selvitä bisnesmaailman uusilla viisauksilla. Sisäinen sankarimme kaipaa vain tehostamista ja voimaannuttamista. Muutama uusi, kaiken mullistava johtamisoppi olisi myös poikaa. Konsultit valvokaa. Teillä on taas markkinarako.