Asfalttikartellioikeudenkäynnin tuomiota odotettiin suurella mielenkiinnolla, koska tällaiset vahingonkorvausjutut ovat harvinaisia. Valtiolle jää pyykkiä vielä pestäväksi.
Helsingin käräjäoikeuden päätös vuosia vireillä olleessa asfalttikartellijutussa oli siltä osin odotettu, että hinnoista sopineet yritykset joutuvat korvaamaan kunnille aiheutuneet menetykset. Tätä enteili jo korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 2009 seitsemälle asfalttialan yritykselle määräämä 82,6 miljoonan euron sakko osallistumisesta kartelliin.
Hienoisena yllätyksenä voidaan pitää sitä, että valtio jäi nuolemaan näppejään vahingonkorvausoikeudenkäynnissä.
Oikeudessa tuli esille uutta tietoa, jonka mukaan valtion Tielaitos, myöhemmin Tieliikelaitos, on ollut tietoinen kartellista ja osallistunut siihen ainakin vuodesta 1998 alkaen. Tähän liittyvä pyykki onkin pestävä perusteellisesti vielä valtionhallinnossa.
Suomessa toimi vuosina 1994–2002 valtakunnallinen asfalttikartelli, johon osallistuivat kaikki alalla toimivat suuret yritykset. Kartellia johti alan markkinajohtaja Lemminkäinen.
Kartelli esti todellisen kilpailun alalla. Yritykset onnistuivat hinnoista sopimalla nyhtämään asfalttitöistä ylihintaa 15–20 prosenttia. Enimmillään ylihinta nousi kuntien arvion mukaan kartellin takia 30 prosenttia.
Vahingonkorvausjuttu oli asiamäärältään valtava kokonaisuus. Asiakirjoja kertyi 10 000 liuskan verran, ja jutun käsittely vei yhdeltä tuomarilta kolme ja kahdelta kaksi vuotta. Pääkäsittely käräjillä kesti seitsemän kuukautta.
Asian perinpohjainen puinti on välttämätöntä, sillä kilpailun vääristymisen aiheuttamat vahingonkorvausoikeudenkäynnit ovat harvinaisia ei vain Suomessa vaan koko Euroopassa. Niinpä oikeuden päätöstä luetaan varmaan suurella mielenkiinnolla myös EU:ssa, joka yrittää poistaa esteitä kilpailun tieltä.
Kaikki kantajina olleet 41 kaupunkia Kemiä lukuun ottamatta saavat käräjäoikeuden päätöksen mukaan korvauksia asfalttiyhtiöiltä yhteensä 37,4 miljoonaa euroa.
Joukossa on Oulun kaupunki liki kahden miljoonan euron ja entinen Kiimingin kunta 130 000 euron saatavillaan. Lisäksi kuntien oikeudenkäyntikuluja määrättiin korvattaviksi yhteensä 5,8 miljoonaa euroa.
Valtion vaatimus lähes 57 miljoonan euron korvauksista kaatui. Oikeus katsoi, ettei valtiolle voinut aiheutua vahinkoa toiminnasta, koska se oli ollut tietoinen kartellista ja hyväksynyt menettelytavat.
Niin paljon kuin Suomessa arvostellaan muualla maailmassa esille nousseita taloudellisia väärinkäytöksiä, asfalttikartelli osoittaa parannettavaa löytyvän kotipihaltakin. Kysymys on pitkälle niin sanotusta maan tavasta, joka sai elää aikansa kenenkään siihen puuttumatta.
Markkinatalouden voima on kilpailussa. Jos se vääristyy niin kuin kartellisoitumisessa käy, kilpailun hyödyt valuvat vain ja ainoastaan yksiin käsiin. Oikein toimien kilpailun pitäisi hyödyttää kaikkia.
Asfalttikartellijutussa on kysymys pitkälti ennakkotapauksesta. Sen vuoksi todennäköistä on, että asiaa puidaan korkeimmissa oikeusasteissa vielä vuosia.