Keskustan pohjoispohjalainen kansanedustaja, eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas virittelee kapinaa hallituksen eduskuntaan tuomaa valtionyhtiölain muutosesitystä vastaan. Hän vastustaa sitä, että valtio saisi valtuudet myydä halutessaan Rautaruukin, Kemiran ja Outokummun osakkeet kokonaan pois.
Rantakangas haluaisi pitää valtion omistuksen alarajan 10 prosentissa. Käsillä on siis aineksia poliittiseen kiistaan toisen päähallituspuolueen kanssa. Kokoomuksen Kari Häkämies kun vastaa hallituksessa valtionyhtiöistä.
Yksi Rantakankaan peruste on osinkotuloissa, joita pörssiyhtiöistä virtaa valtiolle miljoonakaupalla hyvässä suhdannetilanteessa. Tämä taas selittyy pitkälti sillä, että esimerkiksi Outokummussa ja Rautaruukissa valtion omistus on yhä 30-40 prosenttia.
Rantakankaan huoli ihmetyttää, kun jo nykyisillä valtuuksilla valtio voisi pienentää omistustaan.. Samalla voi kysyä, mitä merkitystä on sillä, onko valtion omistuksen teoreettinen alaraja kymmenessä vai nollassa prosentissa. Valtio on esimerkiksi pitänyt yli kymmenen prosentin siivun Sammossa, Metsossa, Stora Ensossa ja Sonerassa, vaikka mikään ei estäisi myymästä niiden koko osakepottia.
Jos valtio haluaa yhä muhkeita osinkotuloja, se voi päättää siitä omistajapolitiikan perusteella. Lainsäädäntöä ei siihen tarvita. Kymmenen prosentin siivu todennäköisesti takaisi valtio-omistajalle hallituspaikan, mutta sen avulla ei yhtiötä johdeta eikä pidä yrittää johtaa.
Outokummun ja Rautaruukin tehtaat eivät olisi pohjoisessa, ellei valtio olisi niitä perustanut aluepoliittisista syistä. Nyt tehtaat edustavat alallaan maailman huippua, eikä niiden olemassaoloon ole valtion omistuksella merkitystä. Valtio on pitkään ollut hiljainen yhtiömies niissä ja antanut pörssiyhtiöiden toimia täysin markkinaehtoisesti. Tämä pätee jopa Finnairiin, Fortumiin ja Nesteeseen, joissa valtion enemmistöosuus on määritelty pysyväksi.
Valtion omistusvaltuudet voi määritellä ilman erityistä uhkakuvaa hallituksen esityksen mukaan sataan, 50,1 prosenttiin tai nollaan. Nollakaan ei silti merkitse, että kaikki pitäisi saman tien myydä, mutta se mahdollistaa joustavan omistajapolitiikan paremmin kuin keinotekoinen alaraja.
Ei valtion sataprosenttinenkaan omistus takaa aluepoliittista viisautta. Jos takaisi, ei tarvitsisi koko ajan kiivailla Pohjois-Suomen rataliikenteen välttämättömien tarpeiden puolesta.