Perjantaina tuli entistäkin vankemmat todisteet siitä, että talouden syöksykierre on verrattavissa 1990-luvun lamaan. Nyt tosin meno voi olla vieläkin kylmempää tai ainakin muutokset rajumpia. Teollisuustuotanto tippui joulukuussa yli 15 prosenttia vuoden takaisesta. Pudotus oli vain kiihtynyt marraskuusta, jolloin sitä kertyi reilut kymmenen prosenttia.
Perjantaina hallitus antoi vihdoin myös elvytyspakettinsa. Sen suhteen on käyty sinivihreän hallituksen ehkä eriskummallisin näytös, josta ei ole sille meriitiksi. Ensiksi hallitus päätti nimittää viisaan valtiosihteerin Raimo Sailaksen tekemään listaa tehokkaimmista elvytystoimenpiteistä. Tavoitteena oli noukkia toimenpiteet, jotka mahdollisimman pienillä rahallisilla panostuksilla tuottavat maksimaalisen työllisyyshyödyn.
Nuo joulukuun teollisuustuotannon lukemat panevat kuitenkin miettimään, että miksi ihmeessä hallituksen piti nimittää suurieleisesti erillinen selvitysmies. Yritykset ovat aivan varmasti kertoneet sekä virallisesti että epävirallisesti valtiovarainministeriölle (VM), millaiseen seinään ne joulukuussa ja marraskuussa törmäsivät. Joulukuussa VM päätti olla antamatta talousennustetta. Jo pelkästään tämä indikoi, että hallituksella oli viimeistään tuolloin tieto talouden halvaantumisesta. Ei tuossa tilanteessa olisi enää Sailasta tarvittu, vaan esityksiä eduskunnalle. Niitä elvytystoimia.
Ei ihme, että Sauli Niinistökin kommentoi joululomaltaan mahdollisuutta kutsua eduskunta koolle. Viesti oli se, että kyllä parlamentin voi panna lomallakin töihin, jos olisi jotain esityksiä pöydällä. Ei ollut. Sailaksen nimityksestä kului suurin piirtein kaksi kuukautta siihen, kun hallitus toi lopulta satojen miljoonien elvytyspakettinsa pöydälle. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Niitä rakentamisen ruiskeita, joista on jauhettu ainakin pari kuukautta. Katainen itsekin totesi vajaat pari viikkoa sitten, "ettei elvytystoimien löytäminen ole haasteellisinta tässä konkurssissa." Miksi niitä ei sitten tuotu eduskuntaan jo ennen joulua?
Yksi peruste viivyttelylle on ollut se, että ministeriöiden on saatava itse tehdä ehdotuksia. Niissä kun on paras sektoriasiantuntemus. Sinivihreä hallitus yrittää ilmeisesti pitää päätöksenteon sisällään niin demokraattisena, ettei kukaan tunne itseään syrjäytetyksi. Näin ei kannattaisi vakavassa taloustilanteessa menetellä. Hallitusryhmien puheenjohtajat, Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Tarja Cronberg ja Stefan Wallin, olisivat voineet lyödä nopeasti lukkoon väistämättömät elvytystoimet pikavauhdilla ja runtata ne hallituksessa läpi. Jos joku olisi vikissyt, niin kyllä ministeritarjokkaita olisi tilalle löytynyt Arkadianmäeltä.
Kun ministeriöille annettiin mahdollisuus omiin esityksiin, syntyi samalla pelimahdollisuus: vuotaako omat elvytysehdotuksensa jo ennakolta julkisuuteen. Pelin avasikin liikenneministeriö, jolla oli tammikuun alussa valmiina oma listansa. VM sai tiedon liikenneministeri Anu Vehviläisen tiedotustilaisuudesta vasta saman päivän aamuna. Siitä alkoi kilpalaulanta, joka ei ollut omiaan nopeuttamaan päätöksentekoa. Samalla keskusta yritti profiloitua matalien kannatusmittausten puristuksessa.
Esitänkin kainon toiveen hallituksen ykköskaartille: vähemmän demokratiaa, enemmän toimintaa.
alberto.claramunt@kaleva.fi