Valtion tehtäväksi jää kallis jälkien siivoaminen, kun teollisuus järjestelee rakenteitaan. Suurikaan valtion omistusosuus ei anna mahdollisuutta vaikuttaa Stora Enson Kemijärven tehtaan lopetuksen kaltaisiin päätöksiin.
Suomessa opetellaan jälleen kantapään kautta globalisoituneen talouden lakeja. Kemijärven sellutehtaan lakkautuspäätöksen jälkeen on kuulunut monia puheenvuoroja, joissa on vaadittu valtiota tekemään asialle jotakin.
SDP:n kansanedustaja, eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari vaati jo koolle ylimääräistä yhtiökokousta. Keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas on monen muun tavoin vaatinut valtio-omistajaa puuttumaan asioihin.
Valtio omistaa Stora Enson osakkeista 12,3 prosenttia ja Kela 3,4 prosenttia. Omistuksen rakenne kuitenkin antaa yhtiön äänivallasta valtiolle ja Kelalle yhdessä 35 prosenttia. Ne ovat siis yhdessä Stora Enson merkittävimmät osakkaat. Kakkosena tulevat ruotsalaiset Wallenbergit.
Kolmannes äänivallasta on iso osuus. Sellaista osakkeenomistajaa yhtiöissä yleensä kuunnellaan, mutta ei sillä päätöksiä sanella eikä se anna keinoja vaikuttaa yhtiön toimivan johdon ja sen hallituksen päätöksiin. Stora Enso on globaaleilla markkinoilla toimiva pörssiyritys, jossa Suomen valtio on vähemmistöosakas. Ei ole tietoa, millaisia keskusteluita yhtiön hallituksessa on käyty. Osakeyhtiölaki ei kuitenkaan anna mitään mahdollisuuksia sille, että päätöstä enää ryhdyttäisiin tätä kautta sorkkimaan. Sellaisen vaatiminen on jopa vastuutonta turhan toivon elättelyä.
Tämä avaa näkökulmia keskusteluun valtion omistajapolitiikasta. Rantakangas on aiemmin esittänyt, että lailla säädettäisiin Rautaruukissa, Kemirassa ja Outokummussa valtion omistuksen alaraja kymmeneen prosenttiin. Stora Ensossa osuus on tätä suurempi, ja nyt on nähty, mihin sillä voi vaikuttaa. Ei ainakaan alueiden kannalta elintärkeisiin päätöksiin. Merkitystä on vain, jos omistusta on yli 50 prosenttia. Eikä silloinkaan voi edellyttää, että valtio-omistaja esimerkiksi Finnairissa ryhtyisi sanelemaan, mihin kotimaassa lennetään ja mihin ei. Finnair on menestynyt ennen muuta siksi, että sen johdon linjauksiin ei ole puututtu.
Perinteinen metsäteollisuus alkaa Suomessa näyttää uhkaavasti auringonlaskun alalta. Myös UPM Kymmene on hiljattain varoitellut siitä, että kehnoja uutisia voi olla tulossa lisää. Mitä valtio omistajana voi tehdä, jos globaalisti toimivan yhtiön johto asettaa vastakkain ikävän päätöksen nyt tai vielä ikävämmät myöhemmin? Miten määritellään yhteiskunnallinen vastuu, vai onko sitä edes enää olemassa?
Eniten yhtiöön vaikuttaisi se, jos sen asiakkaat sanoisivat, ettei tällainen peli vetele. Mutta helpompaa on nostaa kampanjaa ympäristö- tai ihmisoikeusasioissa kuin tehtaan lakkautuksessa.
Tämä kaikki jättää valtion äärimmäisen hankalaan asemaan. Yhtiöiden päätöksiin ei voi vaikuttaa, vaikka halua olisi, mutta niiden heijastusvaikutukset ulottuvat valtioon, hallitukseen ja moniin poliitikkoihin. Aluepoliittiset erityis- ja tukitoimet, työttömyyden nousu sekä kokonaisen alueen lamautuminen tuovat laskuja valtiolle.
Kemijärven tapauksessa näyttää lisäksi siltä, että Stora Enson aikomukset suunnata puukuljetuksia muualle eivät onnistu ilman investointeja Kemijärven-Sallan rautatien kohennukseen ja alueelliseen tieverkkoon. Tällaisetkin kustannukset kaatuvat julkisen vallan niskaan, vaikka pelivara on vähäinen. Kaiken lisäksi on olemassa vaara, ettei Kemijärven tehtaan alasajo jää ainoaksi iskuksi.