Inarissa koetaan valtion käytännössä vetäytyvän alueelta, jonka sijainti Kalotilla on hyvin keskeinen. Aluekeskusajattelu jättää reuna-alueet selviytymään yksin.
Inarin kunnan päättäjät joutuvat lähiaikoina painimaan kahden matkailuun liittyvän ratkaisun kanssa. Saariselälle olisi tulossa investoijia, mutta heidän toiveissaan ovat 7-8 -kerroksiset hotellit, kun tähän mennessä rakennukset alueella ovat jääneet puurajan alapuolelle. Inarin kunnan on päätettävä nyt kaavoituksessa, mikä linja valitaan.
Kunnan on melkeinpä pakko rakentaa tulevaisuuttaan lisää matkailun varaan. Muutakaan keinoa ei ole näkyvissä työttömyyden ja poismuuton kurissa pitämiseksi. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että Saariselän matkailijamäärä pitäisi kaksinkertaistaa. Se tuskin onnistuu ilman tehorakentamista.
Toinen ratkaisu liittyy Inarijärven käyttöön. Kyselyissä on saatu selville, että ulkomaisia matkailijoita olisi tulossa järvelle, mutta heille eivät kelpaa yksittäiset mökit suomalaistyyliin, vaan toiveissa ovat 200-600 vuodepaikan lomakylät. Kunta miettii nyt, sallitaanko sellaisten rakentaminen.
Tämäntapaiset tulevaisuuteen vaikuttavat päätökset ovat kunnan omissa käsissä. Muutoin Inari käy esimerkiksi alueesta, jolla on yhdessä katsannossa hyvin keskeinen sijainti, mutta toisessa se on lähes unohdettua reuna-aluetta. Jälkimmäinen näkemys vastaa Suomen valtion tapaa katsoa valittujen kasvukeskusten ulkopuolisia seutuja. Tällainen tulkinta tilanteesta tehtiin loppuviikosta Kalottiakatemiassa. Se on pohjoisessa jo perinteinen tutkijoiden ja muiden osapuolten keskustelufoorumi. Kalottiakatemian teemana oli nyt nimenomaan Inarin kunnan geopoliittinen asema.
Inari kuuluu Suomen niihin kuntiin, joilla ylipäätään on selvästi erottuva geopoliittinen asema. Se rajoittuu kahteen valtioon, ja Kalotin tai Barentsin alueelta katsottuna sen sijainti on periaatteessa hyvin keskeinen. Inarin taloudellinen tulevaisuus voisi kytkeytyä hyvin paljon siihen, mitä Norjan ja Venäjän isoilla öljy- ja kaasukentillä tapahtuu.
Kunnan kehitystoiveet matkailun ohella ovat alihankinnoissa ja palveluissa Norjaan ja Venäjälle sekä paikallisessa kuntayhteistyössä molempiin maihin, siis Kirkkoniemen ja Petsamon suuntaan.
Ongelmana on kuitenkin se, että sen paremmin paikalliset kuin alueellisetkaan rahkeet eivät ole yksin riittäviä, ja valtion koetaan käytännössä paenneen vastuusta. Laventaen samantapaisen tilanteen voi katsoa koskevan koko Lappia ja laajemminkin Pohjois-Suomea.
Sekä Norjassa että Ruotsissa tehdään valtiotason ratkaisuilla pohjoiseen isoja investointeja. Suomessa keskitytään globalisaatioon: tutkija Sami Moisio on lukenut läpi 21 Suomessa tehtyä globalisaatioraporttia, eikä yhdessäkään niistä edes mainita pohjoisinta Suomea. Sitä ei näytä enää päättäjien silmissä olevan olemassa.
Lappilaiset toimijat ovat koettaneet saada pääministerin kanslian perustamaan erityisen työryhmän pohtimaan Suomen strategiaa pohjoisen muuttuvassa tilanteessa, mutta toistaiseksi turhaan. Vallitsee turhauttava ristiriita: paikallisesti ja alueellisesti on ilmiselvää, että ollaan isojen mahdollisuuksien keskellä, mutta valtiotasolla siltä suljetaan silmät.
Näissä oloissa liian paljon vastuuta kehityksestä jää usein kapeille paikallisille harteille. Esimerkiksi Inarin kaltainen kielten ja kulttuurien risteysasema on tavallaan pienuutensa vanki, vaikka lähtökohdat periaatteessa ovat jopa harvinaisen hyvät. Tällaista tilannetta on vaikea muuttaa.