Hallitus aikoo panna kuriin epämääräisen palkitsemisen valtion omistamissa yhtiöissä. Tästä keskustelu voisi siirtyä jo siihen, missä määrin valtion tarvitsee omistaa yrityksiä.
Valtion omistamien yritysten johdossa toimivien henkilöiden ei pitäisi saada tulospalkkioita, elleivät he ole saaneet aikaan tulosta. Tämän luulisi olevan itsestään selvä asia, mutta näin ei ole ollut. Rahaa on jaettu tavalla, joka ei kaikin osin ole kestänyt päivänvaloa.
Valtioneuvoston talouspoliittinen ministerivaltiokunta päätti tällä viikolla panna tiukemmat suitset sille, miten valtionyhtiöissä on lupa palkita johtajia. Tulevaisuudessa palkkioille on oltava painavat syyt ja ne on julkistettava.
Valtio toimii omistajana monenlaisissa yrityksissä ja vaihtelevin omistusosuuksin. Tämä tekee yhteisten sääntöjen sopimisen vaikeaksi. On eri asia luoda pelisäännöt johtajille yrityksiin, jotka toimivat kovan kilpailun oloissa kuin yrityksiin, jotka toimivat monopoliasemassa markkinoilla.
Yrityksillä pitäisi periaatteessa olla oikeus palkita johtajiaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Lähtökohtaisesti se on yritysten ja niiden omistajien päätettävissä oleva asia.
Näkökulma muuttuu hieman toisenlaiseksi, kun kysymys on yhteisestä kansallisomaisuudesta, jota valtion omistamat yhtiöt hallinnoivat. Tällöin palkitsemisen keskeisten periaatteiden tulee olla sellaisia, että etäiset osakkeenomistajat, joita tavalliset kansalaiset ovat, mieltävät ne perustelluiksi ja oikeudenmukaisiksi.
Valtion rooli Suomen teollistamisessa ja varallisuuden kartuttamisessa on ollut merkittävä, suorastaan ratkaiseva maan talouden nousulle. Se ei ole sitä enää.
Vuosikymmenet ongelmana oli yksityisten pääomien vähyys. Jos haluttiin rakentaa suuria teollisuuslaitoksia, joiden alullepaneminen vaati valtavia investointeja, tämä ei onnistunut ilman valtion mukaantuloa ja rahoitusta.
Vasta rahamarkkinoiden vapauduttua 1980-luvun lopulla liikkeelle tuli yksityisten omistajien rahaa, joka saatettiin panna poikimaan uusiin investointeihin.
Tämä tarjoisi valtiolle mahdollisuuden muuttaa osa yritysomistuksistaan rahaksi. Näin toimittiinkin, ja useat perinteisesti valtionyhtiöiksi mielletyt yritykset ovat nyt monenkirjavassa omistuksessa. Joissakin valtio on vielä mukana enemmän tai vähemmän suurella osuudella.
Valtio on edelleen merkittävä omistaja, mutta mitä enemmän yksityinen raha etsii sijoituskohteita, sitä vähemmän valtiota tarvitaan voittoa tavoittelevan yritystoiminnan taloudellisena tukijalkana.
Valtio voisi aivan hyvin vetäytyä jo kaikesta siitä liiketoiminnasta, jossa sen mukanaololle ei ole muuta perustetta kuin olla yksi omistaja muiden joukossa. Bisneksen teko ei kuulu nykyvaltion ydintehtäviin.
Kokonaan toinen asia on niiden toimintojen kohdalla, joita ei voida perustellusta syystä antaa muun kuin yhteiskunnan hoitoon. Tällaisten toimintojen alue käy koko ajan suppeammaksi.
Omistusta myymällä valtio saisi kipeästi tarvitsemaansa rahaa. Jos raha pannaan velkojen maksuun, se olisi tänä päivänä hyvä sijoitus tulevaisuuteen.