Suomen panostukset tutkimukseen ja kehitystoimintaan ovat teollisuusmaiden kärkipäätä. Tuotekehityksen tärkeimpiä toimijoita eivät kuitenkaan ole rahoittajat tai julkinen valta vaan yksilöt ja yritykset.
Tutkimus- ja kehityspanosten määrää vertaillaan maiden kesken suhteuttamalla tutkimuspanosten kokoa bruttokansantuotteeseen. Suomi on näissä vertailuissa ollut vuosia maailman kärkijoukossa. Viime vuonna lukema oli 3,4 prosenttia, euroiksi muutettuna lähes 6,5 miljardia.
Summat ovat jo vuosia olleet suuria, ja peruskysymys kuuluu, mitä niillä on saatu aikaan. Ensimmäinen vastausvaihtoehto kuuluu, että paljonkin. Panostukset ovat luoneet innovaatioita ja osaamista, uusia tuotteita, vientiä ja sitä kautta työtä ja vaurautta kansakunnalle. Loistavin esimerkki on suomalainen tieto- ja viestintätekniikan ala, etunenässä Nokia.
Tästä huolimatta esiin on nostettu kysymys, onko tutkimus- ja kehityspanostusten koko ja niistä saatavien tuotosten suhde kohdallaan. Kriitikoiden joukkoon kuuluu muun muassa valtiosihteeri Raimo Sailas, jonka äskettäisen arvion mukaan tulosten pitäisi olla nykyistä parempia.
Arvosteluun vastasi näkyvimmin tutkimusrahoittaja Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara. Hänen mukaansa Suomi on edelleen tehokkaimpia länsimaita, kun katsotaan julkisten innovaatiopanosten tuloksia.
Saarnivaara huomautti Kauppalehdessä, että vaikka Suomi satsaa yrityksiin selvästi vähemmän julkista t&k-rahaa kuin OECD-maat keskimäärin, teollisuustuotannon volyymin kasvu on meillä selvästi EU-keskiarvoa ja Yhdysvaltojen lukemia korkeampi.
Suomen tutkimus- ja kehitysrahoihin liittyy tällä hetkellä yksi piirre, joka tekee meistä poikkeavan: t&k-rahoista yli 70 prosenttia on yritysten panostuksia, ja niistä noin puolet on Nokiaa. Ainakaan sen saavutuksia on vaikea kyseenalaistaa.
Kritiikkiin voi myös vastata, että olisiko tutkimus- ja kehitysrahojen määrän pudotus sitten vaihtoehto nykykäytännölle. Tuskin. Tutkimuksen ja tuotekehityksen alalla kilpailu on useimmilla aloilla maailmanlaajuista.
Jos me alamme Suomessa vetää länkiä kaulaan, tarjoamme samalla etulyöntiasemia muualle maailmaan.
Arviolle tutkimus- ja kehitysrahojen heikosta hyötysuhteesta voi silti löytää perusteluja. Esimerkiksi käyvät vaikkapa julkiset panostukset bioteknologiaan. Saavutukset ovat usein jääneet kauaksi rahoittajien odotuksista. Esimerkiksi Tekes on alkanut siirtää panostuksiaan teknologiasta palveluiden ja liiketoimintaosaamisen tutkimusrahoitukseen. Sille ratkaisulle on helppo löytää perusteita, mutta silti se ei ole lainkaan ongelmaton suunta. Tämän myönsi lehtihaastattelussa myös pääjohtaja Saarnivaara. Hänen mukaansa vaarana on, että painopisteen vaihdoksessa Suomen teknologinen pohja rapautuu.
Niin ei tietenkään saisi käydä. Tähän suuntaan ollaan nyt pahimmassa tapauksessa menossa myös siksi, että taantuman tullen moni yritys on alkanut höylätä matalammaksi tuotekehitysbudjettejaan. Tällä hetkelläkään ne eivät ole Suomessa erityisen korkeita. Maassa on jopa suuria tieto- ja viestintätekniikan yrityksiä, jotka sijoittavat tutkimukseen ja tuotekehitykseen alle kaksi prosenttia liikevaihdostaan.
Päävastuu innovaatioista ja erityisesti tuotekehityksestä tulee kuitenkin vastaisuudessakin olemaan yrityksissä. Yliopistot, tutkimuslaitokset kuten VTT ja julkiset rahoittajat ovat kokonaiskuviossa lähinnä tukirakenteita ja edellytysten luojia.