Kööpenhaminan ilmastokokouksen ylle kasaantuu musertavan suuri paine. Vaikka valmista sopimusta sieltä ei voi tulla, lopputuloksen täytyy sisältää selkeitä sitoumuksia. Muuten koko ilmastopolitiikka nyrjähtää raiteiltaan.
Kööpenhaminan ilmastokokouksesta on saatettu puhua monen mielestä jo kyllästymiseen asti, mutta tämä on vasta alkua. Julkisuudesta on tulossa aivan ennennäkemätöntä, kunhan kokous tasan kahden viikon kuluttua alkaa. Kaikki huipentuu suureen finaaliin, maailman johtajien kokoontumiseen 17.--18. joulukuuta.
Vasta silloin tiedetään, onko tilaisuus pystytty käyttämään hyväksi vai ei. Paineet ovat aivan valtavat.
Pitävin perustein voi uskoa, että Kööpenhaminasta saattaa tulla tärkein koskaan mistään asiasta pidetty kansainvälinen kokous. Periaatteessa siellä käsitellään sitoutumista koko vallitsevan elämäntavan ja teknologian muuttamiseen, jotta elämä maapallolla voisi jatkua ilman ilmastokatastrofia. Molemmat olisivat historiaan jääviä lopputuloksia, sekä kokouksen onnistuminen että sen epäonnistuminen.
Todennäköisimmin päädytään johonkin sinne välille. Yhtäkkistä käännettä kaikkeen on turha odottaa, mutta tyhjin käsinkään ei pois voida lähteä.
Päätökset on puettava juridisesti sitovaan muotoon, joka kaikkien valtioiden pitää ratifioida eli hyväksyä. On jo selvää, että niin valmista sopimustekstiä ei Kööpenhaminasta ehditä saada. Sen hiominen tapahtuu myöhemmin ensi vuonna. Silloin oleellista on, kuinka selkeät raamit uudelle sopimukselle annetaan. Todelliset sitoumukset on joka tapauksessa saatava Kööpenhaminassa paperille, jotta ne voivat ohjata seuraavia vaiheita.
Myös poliittisessa julistuksessa voi ja pitää olla selkeitä linjanvetoja ja käytännön sitoumuksia. Tarvitaan tietoja teollisuusmaiden päästövähennyksistä, teollisuusmaiden rahoituslupauksista ja kehittyvien maiden omista toimista.
Jos näissä päästään tuloksiin, varsinaisen sopimusrakennelman tekeminen myöhemmin ei ole enää ylivoimaista. Mutta jos Kööpenhamina päättyy teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden väliseen syyttelyyn, silloin kaikki on menetetty pitkäksi aikaa.
Kuinka käy, siitä ei voida vielä sanoa mitään varmaa. Asia jää ratkaistavaksi vasta paikan päällä.
Poliittista tahtoa onnistumiseen näyttää sinänsä olevan olemassa. Kaksi avainpelaajaa ovat Yhdysvallat ja Kiina, joiden johto on juuri tavannut toisensa. Maat vaativat Kööpenhaminasta vahvaa, toimivaa ja vaikuttavaa lopputulosta. Samalla Yhdysvaltain ja Kiinan käyttämät sanakäänteet jättävät sijaa tulkinnoille.
EU:n ja Venäjän huippukokouksessa keskiviikkona Tukholmassa Venäjä ilmoitti odotettua suuremmista päästöjen vähennyslupauksista. Venäjä voi sen helposti tehdä, koska päästöjä vertaillaan neuvostoaikaisiin jättilukemiin. Oleellisinta uutta tässä on Venäjän selkeä linjaus aiemman hyvin epämääräisen ilmastopolitiikan sijaan. Muualtakin on aivan viime päivinä kuulunut uusia avauksia.
Kaikki näyttävät olevan menossa Kööpenhaminaan vakain aikein siitä, että tilaisuus on käytettävä hyväksi. Läpimurron paikka on juuri siellä, ei joskus myöhemmin. Edessä ovat silti neuvottelut, joiden veroisia ei ole koskaan nähty. Asetelma on monin tavoin uusi. Kehitysmaat painavat vahvasti päälle ja vaativat teollisuusmailta suurempia sitoumuksia kuin mihin ne tähän mennessä ovat olleet valmiita.
Lähestymässä on kansainvälisen yhteisön ehkä suurin kypsyyskoe koskaan.