Europarlamentti on komissaarikiistan jäljiltä askelta vahvempi. EU-huippukokous puolestaan osoitti lähinnä johtajien hajanaisuutta.
Brysselissä pidetyn EU-huippukokouksen asialistan tärkeimpänä aiheena oli unionin kilpailukyvyn vahvistaminen. Tämä asia jäi kuitenkin auttamatta komission kokoonpanoa koskevan suuren kiistan jalkoihin.
Unionille on hyvin tärkeää, että sen toimivuutta pahasti uhannut kriisi näyttää nyt laantuvan vain tilapäiseksi kuohunnaksi. Komission uusi puheenjohtaja, portugalilainen Jose Manuel Durao Barroso pystyi vaihtamaan toisiin henkilöihin Italian ja Latvian komissaariehdokkaat, ja parin muun salkunvaihdon jälkeen hänellä on tarjottavanaan aiempaa selvästi parempi kokoonpano uudelle komissiolle. Sen läpimenolle parlamentissa tuskin on odotettavissa esteitä.
Barrosoja koko unioni olisi säästynyt monelta vaivalta, jos puheenjohtaja olisi heti parlamentin kuulemisten jälkeen ymmärtänyt, ettei Italian komissaariehdokas Rocco Buttiglione ollut sopiva tehtäväänsä. Barroso ei kuitenkaan näyttänyt uskovan, että parlamentin kritiikistä pitäisi todella välittää. Lisäksi komissaarit ovat aina jäsenmaiden hallitusten asettamia ehdokkaita, mikä tuo heti arvovaltakysymykset mukaan peliin. Mikään hallitus ei halua, että niiden ratkaisuja sormeillaan.
Lopputuloksena kiistasta europarlamentti lisäsi selvästi valtaansa. Parlamentin enemmistö oli Buttiglionen vuoksi valmis hylkäämään koko komission, mikä tässä vaiheessa tehtynä olisi ollut ennenkuulumatonta. Vuonna 1999 Jacques Santerin komissio hajosi ranskalaiskomissaari Edith Cressonin rikosepäilyjen vuoksi. Nyt oli kyse pelkän ehdokaslistan perusteella syntyneestä luottamuspulasta.
Buttiglionen puheet ärsyttivät parlamentissa niin monia, että asiasta tuli periaatekysymys. Barroso ei päästänyt asiaa äänestykseen vaan teki henkilövaihdoksia, ja näin on syntynyt uusi ennakkotapaus. Tosiasiallisesti parlamentti otti nyt kantaa yksittäisiin komissaareihin, vaikka se edelleenkin voi päättää muodollisesti vain koko komission hyväksynnästä.
Olemalla tiukka parlamentti muutti valtasuhteita EU:ssa. Kehitys on myönteistä eurooppalaisen parlamentarismin näkökulmasta, joskin siinä on myös riskinsä. Buttiglionen tapauksessa oli kyse merkittävistä eurooppalaisista arvoista ja ilmeisestä henkilökohtaisen arvostelukyvyn puutteesta. Asia muuttuu toiseksi, jos parlamentin enemmistö ryhtyy karsimaan komissaariehdokkaita toisarvoisten syiden tai esimerkiksi poliittisen kannan vuoksi. Siihen ei voida mennä.
Komissiokiista ratkesi EU-huippukokouksen yhteydessä, vaikka asia ei suoranaisesti EU-johtajille kuulu. Silti unionissa kaikki liittyy kaikkeen, ja tärkeimmät kysymykset on yhä tapana tavalla tai toisella kierrättää huippukokousten kautta.
Kiista siirsi huomiota pois asiasta, jossa EU:lla ei mitään ylpeiltävää olekaan. Unionin pitäisi tavoitteiden mukaan olla maailman kilpailukykyisin talous 2010, mutta todellisuus osoittaa aivan toiseen suuntaan. Sen paremmin unioni yhdessä kuin hallitukset erikseen eivät saa riittävästi aikaan. Pohjoismaat mainittiin tässä myönteisinä poikkeuksina, ja Matti Vanhanen olikin yksi kutsutuista alustajista asiassa.
Mutta illallispuheilla ei muutoksia tehdä, ja Euroopan talouden kurssin kääntäminen näyttää hyvin työläältä. Suhtautuminen Yhdysvaltain vaaleihin ja Irakin sotaan jakoi sekin yhä EU-johtajien mieliä, ja koko huippukokous vaikuttikin ulospäin lähinnä aikatauluihin merkityltä rituaalilta.