Entisen öljyjohtajan Mihail Hodorkovskin uusi oikeudenkäynti näyttää samalla mittaavan Venäjän valtasuhteita. Talouden taantuessa juopa uudistajien ja kovan linjan miesten välillä syvenee.
Mitä mahtaisi Fedja-setä arvella Moskovassa alkaneesta Mihail Hodorkovskin oikeudenkäynnistä, tai Fedja-sedän kissa tai koira? Vastauksen voi aavistaa.
Suomessakin monen sukupolven rakastaman lastenkirjaklassikon kirjoittaja Eduard Uspenski on nimittäin yksi niistä venäläisistä kulttuurihahmoista, jotka ovat panneet nimensä ja sen myötä itsensä likoon Hodorkovskin tapauksen myötä. Uspenski on mukana komiteassa, jonka tavoitteena on vapauttaa Hodorkovski ja toinen samassa yhteydessä syytetty, Platon Lebedev.
Jos Venäjä olisi totalitaarinen kontrolliyhteiskunta Neuvostoliiton tapaan, tällaisia komiteoita ei olisi, ei ainakaan julkisesti internetissä. Mutta ei Venäjä myöskään oikeusvaltio ole, mistä Hodorkovskin tapaus on hyvä esimerkki. Aikanaan maan rikkain mies on istunut vankilassa siperialaisessa peräkylässä, ja sieltä hänet on raahattu Moskovaan uutta ja paljon pidempää tuomiota varten.
Edellinen veropetostuomio päättyisi neljän vuoden, uusi rahanpesutuomio mahdollisesti 20 vuoden päästä.
Sellaiselle voi olla käyttöä, jotta Hodorkovskin paluu vapaalle jo lähivuosina opposition keulakuvaksi voitaisiin estää. Ei tässä nimittäin oikeudesta oikeuden vuoksi ole ollut kyse.
Venäjän jokainen oligarkki ansaitsi aikanaan jättiomaisuutensa tavalla, joka tuskin kestää juridista päivänvaloa.
Moni heistä nousi vahvaan asemaan sekä taloudessa että politiikassa: heillä oli tiedotusvälineitä, oli vaikutusvaltaa. Mutta Vladimir Putin taustaryhmineen voitti sen ottelun. Hodorkovski lensi vankilaan, jotkut kuten Boris Berezovski ovat maanpaossa, jotkut operoivat yhä Venäjällä mutta pysyvät pois politiikasta.
Hodorkovskin suurin "synti" oli poliittinen kunnianhimo. Nyt hänet on tuotu Siperiasta Moskovaan näkyville hetkellä, jolloin vallanjakosopimus pääministeri Putinin ja presidentti Dmitri Medvedevin välillä näyttää ensimmäisiä säröilyn merkkejä ja kun talous on kriisiytymässä. Se on oireellinen ajoitus.
Jos särö on totta, silloin Putinin takana on voimaministeriöitä ja Medvedevin takana talouden uudistajia.
Molemmat edustavat mahtavia voimia mutta ehkä jo ristikkäisiä voimia. Valtiontalous rapautuu dramaattista vauhtia ja päätöksiä ja linjaratkaisuja on tehtävä. On myös löydettävä syntipukkeja, kun makeaan elämään totutellulta kansalta loppuukin taas raha ja työ.
Tämän kuvion keskelle oikeussalin lasikoppiin on nyt talutettu terveeltä ja terävältä näyttävä Hodorkovski, joka nykyisen valtakoneiston vastustajana on paljon uskottavampi hahmo kuin Venäjän ponneton ja kinasteleva poliittinen oppositio. Siperian myötä ehkä entistäkin uskottavampi. Siellä on maan mahtimiehiä on ennenkin istunut.
On helppo uskoa niitä, jotka sanovat, että kyseessä on poliittinen oikeudenkäynti. Mutta millä tavalla poliittinen ja ketä vastaan? Haluaako voimakoneisto antaa uuden varoituksen? Onko olemassa mahdollisuus, että vaikutus jollain tavalla onkin päinvastainen?
Moskovassa ei kyse nyt ole oikeusdraamasta, vaan poliittisesta draamasta. Siinä lopputulos voi olla aivan oletetun käsikirjoituksen mukainen. Tai sitten Uspenskin kirjoistakin niin tuttu perivenäläinen surrealismi saattaa ottaa voiton ja viedä seuraukset ties minne. Hodorkovskin tapauksessa kaikki tuskin on miltä näyttää.