Kuusamo Valtaosa uroskarhuista ja yksinäisistä naaraista on noussut jo jalkeille.
Sen sijaan pentuja tammikuussa tehneet naaraat pysytellevät enimmäkseen yhä pesissään. Niistä ensimmäiset kömpivät ulkosalle tavallisesti huhtikuun loppupäivinä ja loputkin toukokuun puolenväliin mennessä, erikoistutkija Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta kertoo.
Pisimpään asumuksissaan majailevat pohjoisimman Lapin karhut, mutta isoja eroja valtakunnan eri osien välillä ei ole.
Pohjois-Suomessa ensimmäisten kontioiden havaittiin lähteneen liikkeelle jo maaliskuun loppupuolella.
Kojolan mukaan varhaiset heräilijät ovat poikkeusyksilöitä, joilla rasvavarojen kartuttaminen ei jostakin syystä onnistunut syksyllä riittävän hyvin. Rasvojen ehtyminen ajaa ne ravinnon etsintään ennen aikojaan.
Talven runsaslumisuus ei ole pitkittänyt karhujen unta, mutta hankikelien puute on nähtävästi viivästyttänyt niiden liikkeelle lähtöä.
"Yöpakkasten vähäisyyden vuoksi lumi ei kanna saalistamaan mieliviä karhuja, joten ne odottelevat mieluummin pesänsä vierellä kelien paranemista", Kojola sanoo.
Kun karhujen ruoansulatuselimistö on alkanut toimia kunnolla muutaman päivän päästä heräämisestä, ne lähtevät etsimään nimenomaan liharavintoa, koska muutakaan ei tarjolla ole.
"Jos on haaska, se kelpaa. Jos ei, pyritään kaatamaan hirvi. Siitä riittää syötävää pidemmäksi aikaa kuin esimerkiksi porosta."
Pannoitettujen karhujen satelliittiseurannalla on saatu selville, että urokset voivat tehdä satojen kilometrien taipaleita muutaman kuukauden aikana. Retkillään ne ilmaantuvat joskus myös ihmisten asuttamille seuduille.
Alkukesästä vaeltajia houkuttavat asutuksen läheisyyteen usein voikukkakedot.
"Voikukat ovat helposti sulavaa valkuaispitoista ravintoa aikana, jolloin metsissä ei ole kasvisravintoa karhuille juurikaan tarjolla", Kojola selittää.
Myös pienten pentujen kanssa liikkuvia naaraita nähdään silloin tällöin taajamien liepeillä. Tutkijat ovat alkaneet epäillä, että syynä käyttäytymiseen on se, että naarat hakevat pienokaisille turvallisia oloja.
"Vieraat urokset pyrkivät tappamaan pienet pennut, jotta saisivat naaraat nopeammin uuteen kiimaan. Sellaista seuraa naaraat välttelevät etsiytymällä paikoille, joille urokset eivät tavallisesti uskaltaudu", Kojola pohtii.
Jälkikasvua saaneita naaraita Kojola arvioi olevan koko maassa suunnilleen 80 ja kullakin kaitsettavina keskimäärin kaksi pikkunallea.
Suomen karhukanta ei ole juuri heilahdellut 90-luvulla tapahtuneen kasvun jälkeen.