Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen avasi tarpeellisen keskustelun presidentin valtaoikeuksista. Suunta näyttää selvältä: presidentin valtaa riisutaan.
Presidentin vahvan aseman juuret Suomessa ulottuvat aina itsenäisyyden alkuhetkiin. Tuolloin kansalaissodan voittajat halusivat vahvan päämiehen avulla torjua hallitsemattoman kansanvallan uhkaa. Historiallisesti presidentin voimakas rooli on siis perustunut parlamentaariseen demokratiaan kohdistuvaan epäluottamukseen.
Vuonna 2000 voimaan tullut uusi perustuslaki siirsi presidentin valtaa olennaisesti hallitukselle ja eduskunnalle. Laki kuitenkin jätti jälkeensä myös ongelmia, erityisesti EU:ta koskevassa päätöksenteossa. Näin siksi, että perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Saman lain mukaan EU-asiat kuuluvat kuitenkin hallitukselle, ja sen kautta etenkin pääministerille, sekä eduskunnalle.
Ongelman konkreettinen ilmentymä oli viimesyksyinen kiperä kiista siitä, kuka päättää Suomen joukkojen lähettämisestä EU:n kriisinhallintatehtäviin. Jännitteisiä ovat olleet myös ratkaisut siitä, edustaako Suomea EU:n huippukokouksissa presidentti vai pääministeri.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen nosti torstain Kalevassa keskusteluun asian ytimen: kysymyksen siitä, pitäisikö perustuslakia muuttaa siten, että toimivaltaongelmat päättyisivät. Kataisen ehdotus on, että vaalikaudella 2007-2011 perustuslain toimivuus ja presidentin valtaoikeudet arvioidaan uudelleen. Katainen itse olettaa, että tulevaisuudessa presidentiltä karsitaan kaikki valtaoikeudet.
Keskustelua presidentin valtaoikeuksien karsinnasta jarruttaa Suomessa useakin syy. Vahvan presidentin on toivottu toimivan tasapainottajana, joka pystyy kohoamaan päivänpoliittisten kiistojen yläpuolelle. Tällaisen tasapainottajan tarve on tosin vähentynyt sitä mukaa kuin presidentin valtaa on karsittu. Myös huomattava osa kansasta tuntuu kaihoavan vahvaa johtajuutta.
Puolueet ovat perustelleet presidentin valtaa myös puoluetaktisista näkökohdista. Halu kaventaa presidentin valtaa on sitä vähäisempi, mitä paremmat mahdollisuudet oman puolueen ehdokkaalla nähdään presidentin paikalle. Tämä on näkynyt viime vuosina etenkin sosiaalidemokraattien hiipuneessa halussa riisua edelleen presidentin valtaoikeuksia. Räväkkä poikkeus demarien päälinjasta oli Lapin yliopiston rehtorin Esko Riepulan puheenvuoro viime sunnuntain Kalevassa. Siinä hän vaati siirtymistä puhtaasti edustuksellisten presidenttien aikaan.
Jyrki Katainen viittasi haastattelussaan presidentti Tarja Halosen tuoreeseen puheenvuoroon, jossa tämä vastoin hallituksen näkemystä epäili EU:n perustuslain ratifioinnin järkevyyttä. Puheenvuoro oli lähinnä hämmentävä, sillä Halonen astui selvästi eduskunnan ja hallituksen reviirille.
Mahdollisesti Halonen halusi käyttää sitä mielipidejohtajan valtaa, josta hän puhui uudelleenvalintansa jälkeen. Niin kauan kuin presidentillä on myös perustuslain takaamaan aitoa poliittista valtaa, näkyvä mielipidevallan käyttö samaan aikaan on kuitenkin ongelmallista. Jomman kumman pitäisi riittää.
Pari vuotta sitten kolmen suurimman puolueen johtajat Paavo Lipponen, Matti Vanhanen ja Katainen tekivät erikoisen sopimuksen, jonka mukaan presidentin valtaoikeuksin ei puututa nyt alkaneella kuusivuotiskaudella eli ennen vuotta 2012. Se sopimus varmaankin pitää, mutta keskustelu valtaoikeuksista toivottavasti pääsee kunnon vauhtiin jo ennen sitä ja muissakin puolueissa.