Kirjoittaja on professori, ulkoasiain-
neuvos.
Tiistaina 27.3. uusi eduskunta kokoontuu valitsemaan puhemiehen ja kaksi varapuhemiestä. Yleensä vaali on etukäteen sovittu ja lopputuloskin jo ennen äänten antamista median tiedossa. Valittu puhemies antaa juhlallisen vakuutuksen, jossa hän toteaa tulevansa voimiensa mukaan puolustamaan "Suomen kansan ja eduskunnan oikeutta valtiosäännön mukaan" - mitä se sitten mahtaa tarkoittaakaan. Onhan lupaus kuin Napoleonin aikanaan suosittelema perustuslaki: lyhyt ja tulkinnanvarainen.
Perustuslain mukaan puhemies kutsuu koolle täysistunnot, esittelee niissä asiat ja johtaa keskusteluja sekä valvoo, että asioita täysistunnossa käsiteltäessä noudatetaan lakia. Hän ei osallistu keskusteluun, ei äänestyksiin eikä hänellä liioin vakiintuneen käytännön mukaan ole aloiteoikeutta. Näin on haluttu korostaa hänen rooliaan puolueettomana puheenjohtajana, joka ei ole vuohien eikä liioin lampaiden puolella.
Toisaalta eduskunnan työjärjestys asettaa puhemiesneuvostolle ja eduskunnan kansliatoimikunnalle - joiden kummankin kanssa puhemies operoi - niin runsaasti vaativia tehtäviä ja vastuita, että niissä on riittävästi työsarkaa yhdelle naiselle tai miehelle.
Vaikka puhemieskin on taustaltaan poliitikko ja ryhmänsä jäsen - joskus jopa puolueensa puheenjohtaja - hänen odotetaan siitä huolimatta noudattavan puhemiehenä toimiessaan puolueettomuutta sekä pyrkivän asemansa ja arvovaltansa turvin esiintymään välittäjänä ja sovittelijana poliittisessa valtataistelussa. Tähän kuvaan ei istu päivänpoliittisiin kiistoihin osallistuminen. Häneltä odotetaan myös esikuvallisuutta mitä tulee ainakin hyviin tapoihin, kielenkäyttöön ja asialliseen pukeutumiseen.
Kun väistyvä puhemies Paavo Lipponen valittiin tehtäväänsä 2003, hän lähti alun pitäen eri teille. Hänen mielestään hänen oli voitava osallistua poliittiseen keskusteluun muiden vaikuttajien rinnalla, koska hän toimi myös SDP:n puheenjohtajana. Aiemmin edeltäjät samanlaisessa kaksoisroolissa olivat valtakunnan kakkospaikalla istuessaan yleensä esiintyneet sotto voce. Lipponen luopui puolueen puheenjohtajuudesta jo 2005, mutta sanomisen, oikeassa olemisen ja vastustajien rusikoimisen tarve jäi.
Lipposen aikana kansalaiset ovat saaneet tottua senkaltaiseen esiintymiseen ja kielenkäyttöön, jota tuskin voi selittää edes hänen tunnetuilla luonteenpiirteillään. Kaunaiset lärväilijät, härskit hyökkäykset sekä tyhmät, mieleltään horjuneet tiedemiehet ovat käyneet kaikille tutuiksi. Joskus vuodatuksia kuunnellessa on tuntunut siltä, kuin Plautus olisi ollut väärässä väittäessään, ettei kukaan yksin ole kyllin viisas.
Väistyvä puhemies on johtanut eduskuntaa kuin ruhtinas eristämällä itsensä vuosien saatossa mediasta ja muusta eduskunnan käytävillä parveilevasta alemmasta kastista. Eduskunnan rahankäyttö on paisunut käsittämättömiin mittoihin.
Pelkästään ulkomaanmatkoihin puhemies sai viime vuonna kulumaan runsaat 350 000 euroa, eivätkä summassa ole edes mukana kaikki hänen näyttävistä seurueistaan koituneet kulut. Vielä tehtävästään väistyttyäänkin Lipponen lähtee näyttävän laahuksen kera nauttimaan Rooman ja Firenzen keväästä.
En saata kuvitella, että esimerkiksi puhemies Rafael Paasio olisi nähnyt edes unta moisista caesarin elkeistä.
Menneisyydestä löytyy puhemiehiä, jotka ovat kokeneet olevansa kutsuttuja merkittävään rooliin myös ulkopolitiikan saralla. Aikanaan puhemies K.-A. Fagerholmin ja pääministeri Urho Kekkosen mittelö niin kutsutun pyjamantaskupuheen tiimoilta levisi lehtiuutisina Keski-Eurooppaa myöten. Myöhemmin puhemies ja IPU:n presidentti Johannes Virolainen katsoi olevansa kutsuttu täyttämään sitä tyhjiötä, jonka presidentti Mauno Koiviston matala profiili oli ulkopolitiikkaan jättänyt. Kumpikin puhemies palautettiin järjestykseen.
Nyt on uusi perustuslaki luonut tavallaan vastaavankaltaiset olosuhteet: ulkopoliittisia toimijoita tuntuu olevan liikaa, ja moinen asetelma suo halukkaalle tilaisuuden. Puhemies ei ole ainoastaan esiintynyt aktiivisesti ulkopolitiikassa, mikä on uutta, vaan hän on myös aika ajoin vetänyt korkeampaa profiilia kuin maan ulkopoliittinen johto esimerkiksi Suomen Yhdysvaltain-suhteissa. Naton osalta hän on esittänyt selkeästi pidemmälle meneviä kannanottoja kuin maltillista linjaa vetäneet tasavallan presidentti, pääministeri ja ulkoministeri. Sama koskee vielä korostuneemmin osallistumista Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin.
Huonosti puhemiehen rooliin ovat istuneet myös esimerkiksi askarointi ydinvoiman mannekiinina, etenkin kun Lipposen ajatukset aiemmin kulkivat aivan toiseen suuntaan. Kiusallista on, jos tämänkaltaisissa asioissa jää vielä kiinni siitä, että on tehnyt vilénit. Puhemiehelle ei liioin kuulu - ainakaan julkisuudessa - esittää näkemyksiä, mikä puolue on jätettävä seuraavan hallituksen ulkopuolelle.
Meillä on ollut siis kovin toisenlainen puhemies, mihin aiemmin on totuttu. Olisiko tulevassa vaalissa aika palata takaisin vanhoihin turvallisiin uomiin?
Toivottavaa on ainakin se, ettei tulevalla puhemiehellä olisi muistelma- eikä kirjoitusambitioita. Ajan päälle käy näet kalliiksi kustantaa useammalle sellaiset fasiliteetit ja apuvoimat kuin nyt Lipposelle. Miten ihmeessä esimerkiksi Fagerholm, Paasio, Virolainen ja Sorsa onnistuivat muistelemaan ilman veronmaksajien tukea ja "ihan itse"?