Helsinki Meillä jokaisella on valokuvia siellä täällä: albumeissa, pöytälaatikossa tai lompakossa - tai nykyisin yhä enemmän kännyköissä ja tietokoneella.
Valokuvassa on enemmän kuin meidän silmämme havaitsevat. Siinä on terapeuttista voimaa. Kuvan avulla voi saada kosketuksen ihmismielen tiedostamattomalle alueelle.
Valokuva keksittiin 170 vuotta sitten, mutta vasta 1970-luvulla sitä alettiin käyttää psykoterapian välineenä Yhdysvalloissa ja Kanadassa ja 90-luvulla myös Suomessa.
Valokuvaterapian toi ensimmäisenä Suomeen psykologi Lauri Mannermaa, joka tutustui uuteen terapiavälineeseen opiskellessaan ulkomailla. Mannermaa työskentelee nykyisin ensisijaisesti valokuvaajana.
Sattumalta liikkeelle
Valon päivänä tiistaina julkaistiin Suomen ensimmäinen valokuvaterapian oppikirja ja yleisteos, jonka tekijät ovat kokeneita psykoterapian ja muiden terapiamuotojen sekä valokuvan ammattilaisia.
Kirjan sysäsi alulle sattuma. Mannermaa oli kuvaamassa psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttusta lehtihaastattelua varten. Huttunen kertoi Mannermaalle pyytävänsä usein potilasta tuomaan valokuvia esimerkiksi vanhemmistaan tai muista potilaalle tärkeistä ihmisistä. Kuvien avulla nämä ihmiset muuttuvat terapiassa ikään kuin eläviksi ja tunteet tulevat mukaan.
"Kaikki psykoterapia on koettujen tunteiden uudelleen lämmittämistä. Valokuvaa käytetään vielä aivan liian vähän terapiavälineenä", Matti Huttunen sanoi.
Terapia syvenee
Kirjan tekijöillä on jo paljon omakohtaista kokemusta valokuvan terapeuttisesta voimasta. Psykoterapeutti Ulla Hakolan mukaan valokuva voi olla potilaalle kuin tiekartta omaan menneisyyteen silloin, kun hän on itsensä kanssa eksyksissä ja muistojen sillat ovat poikki.
"Valokuvaterapia lisää ihmisen itseymmärrystä ja syventää terapeuttista prosessia", kriisi- ja traumaterapeuttina työskentelevä Hakola totesi.
Psykoterapeutti Tarja Koffert kertoi, että valokuva toimii melkein missä tahansa, missä ihmiset kohtaavat. "Vaikka bussissa. Jos joku näyttää kuvan, juttu alkaa luistaa."
Depressiosta kärsivään potilaaseen on terapiassa usein vaikea saada yhteyttä. On vaikea löytää sanoja koville elämänkokemuksille, joita ei pysty käymään läpi.
"Nuori nainen toi psykoterapiaan tullessaan isän kuvan, istui kymmenen minuuttia hiljaa ja alkoi itkeä."
"Potilaalle on tärkeää, että hän voi käydä kipeät ja vaietut tunteet läpi turvallisesti."
Linssin edessä
Valokuvaterapiassa käytetään usein potilaan omia perhekuvia tai tavallisia näppäilykuvia, mutta yhtä hyvin voidaan käyttää erilaisia symbolikuvia tai pyytää potilasta kuvaamaan nykyistä elämänympäristöään ja tärkeitä asioita, jolloin hän tavallaan tarkkailee itseään ja omaa elämäänsä linssin läpi.
Muuan potilas katseli vastaanotolla lapsuudenkuviaan ja tajusi yht´äkkiä, kuinka vakava hän oli kaikissa kuvissa. Oivallus johti syvempään pohdintaan lapsuuden tärkeistä ihmissuhteista.
Itsetuhoinen ja anorektinen nuori poika oli lähdössä vanhempiensa kanssa lomalle etelään.
"Otapa kuvia", Tarja Koffert kannusti. Poika teki työtä käskettyä, mutta kuvissa ei ollut rantanäkymiä, vaan poika oli kuvannut itseään oksentamassa vessanpönttöön.
"Pojan itsetuhoisuus tuli kuvien kautta julkiseksi ja tietoiseksi, ja kuvista hän näki itse, miten pahalta se näytti", Koffert kertoo.
Valokuva soveltuu terapiavälineeksi hyvin monentasoiseen työskentelyyn, pienistä lapsista aina dementiasairauksia poteviin vanhuksiin saakka, joiden hämärtyviä muistikuvia voidaan kirkastaa valokuvien avulla.
Ulla Halkola, Lauri Mannermaa,
Tarja Koffert, Leena Koulu (toim.): Valokuvan terapeuttinen voima. Duodecim 2009.