Kaleva
Pyhäjärvi Itse asiassa tässä on kyse siitä, miten Orposiili kohtasi metsästyksen, muttei sentään aivan yksinomaan.
Orposiili on yhden miehen uusmediafirma, joka joutui osalliseksi keskiviikkona Täydenkuun Tansseissakin koettuun TeroSaarisen sooloon Hunt.
Huntin uusmedialuonteen taakse kätkeytyy neljä valokuvaa, niistä mediataiteilija Marita Liulian ja Jakke Kastellin vaikutuksesta herää eloon kunkin esityskerran myötä aina uusi maailma.
Huntin neljä valokuvaa eivät ole ainoat lajissaan tällä kertaa Täysikuussa. Esillä on nimittäin vallan kaksin kappalein valokuvanäyttelyjäkin. Molemmat liittyvät itse asiassa festivaalin taiteellisen johtajan Pirjo Yli-Maunulan hellimään marginaali-teemaan.
Toinen näyttelyistä kuvaa vammaista taiteilijaa, toisen sisältö nojaa puolestaan tanssin keskusta-periferia -ajatteluun. Tämä Jari Haavikon ja Juha Heimovirran Pyhäjärven kirjastossa nyt oleva kooste on nähty hivenen erisisältöisenä aiemmin Oulussa ja Muhoksella.
Kolmas näyttely pohjaa puolestaan mielikuviin multimediaa hyödyntävästä Alpo Aaltokosken koreografiasta Sahara. Saharan kimpussa ovat kummiluokkamaisesti työskennelleet Salmen yläasteen seitsemäsluokkalaiset loppukeväästä.
Maantietoperäinen oppi on nyt esillä nuorten kuvataidenäyttelynä.
Hiiri jahtaa
tanssijaa
Raahelaislähtöinen Jakke Kastelli on ihan tietoisesti valinnut tämän vuosituhannen ikäiselle firmalleen Orposiili-nimen. Uusmediayhtiöt tahtovat kantaa yleensä mitä monimutkaisempia ja käsittämättömämpiä nimiä. Vastalause siis.
Torniossa medianomiksi opiskellut Kastelli työskenteli ensi kerran Marita Liulian kanssa naisisuutta käsitelleen romppuna leviävän Ambitious Bitchin yhteydessä. Jaakon käsialaa on monimuototeoksen videopuoli, leikkaus ja käsittely. Sitten oli vuorossa SOB, naisen näkökulma mieheyteen.
"SOBin fyysinen muoto on pelin, tai dekkarin. Mutta mitä siitä irti ottaa riippuu kokonaan henkilöstä." SOBissa kastellilaista puhtaimmillaan on Esco.
"Esco on tekninen vempain, puoli-inhimillinen virtuaalihahmo, joka kertoo miten SOB toimii ja on interaktiivisessa suhteessa käyttäjän kanssa."
Mutta eikö nyt jo päästäisi Huntiin, missä neljästä Liulian Tero Saarisesta ottamasta valokuvasta tietotekniikan, hiiren ja projektorin avulla tehdään elävästä Saarisesta oman kuvansa heijastuspintaa.
Niin kuin Kreikassa Kalamatan tanssifestivaalilla juuri ennen Pyhäjärveä niin Täysikuussakin hiiren hanikoissa oli Liulian sijasta Jakke Kastelli. Liuliaa itseään vei näyttely Japanissa.
"Olemme Huntissa pyrkineet liikkuvan kuvan ja tanssijan balanssiin. Yleensähän videot, liikkuvat kuvat tahtovat jäädä irrallisiksi elementeiksi, joiden ehdoilla tanssijoiden on työskenneltävä."
Neljästä valokuvasta syntyy live-tilanteessa animaatiota, kun ohjelma poimii mielivaltaisesti palasia kustakin. Ja tätä mielivaltaisuutta sitten tykittää tanssijan pintaan hiiren haltija, siis joko Liulia tai Kastelli.
Heijastuspintana on tässä tapauksessa paitsi iho, "joka on erinomainen pinta, myös hame, jonka materiaalia jouduttiin vaihtamaan montakin kertaa."
Metsästykseen ei Jakke Kastellin, Tero Saarisen ja Marita Liulian yhteistyö ole päättymässä, mutta toteutukseen on vielä aikaa.
Tero Saarinen Company tavoittelee toteuttavansa 2005 useamman eurooppalaisen suurtalon kanssa yhteistyönä Liisan Ihmemaassa, tietenkin hän on nimeltään tuolloin Alice. Mukana olisivat ainakin Suomen kansallisbaletti ja marseillelaistaho.
Ranskahan on Saariselle nykyään toinen koti.
Tulevana kautena parikin taloa valmistaa omaan tuotantoonsa Saarisen vanhempaa tuotantoa. Syksyllä 2004 siellä saa kantaesityksen Shakers, tanssijat ovat kyllä enimmiltään suomalaisia.