Kodinkonekauppa valmistautuu vuoden hiljaisimpaan aikaa. Helmikuussa kodinkoneliikkeen ovi käy harvakseltaan.
Joulumyynti oli pettymys, sillä se ei kasvanut lainkaan vuodesta 2007. Kaiken lisäksi hinnat laskivat rajusti vuoden viimeisellä neljänneksellä.
"Moni jälleenmyyjä myi lähellä nollakatetta, jotta ovi kävi edes jonkin verran. Joulun jälkeen alkoivat vielä alennusmyynnit ja jatkuivat tammikuun puoliväliin", kertoo Philipsin Suomen uusi myyntijohtaja Markus Nummisalo, 40.
Viime joulun uusia menestystuotteita olivat valokuvanäytöt, jotka loppuivat kesken. Valokuvanäytöissä kuva voi vaihtua sekunnin välein tai kerran päivässä.
Valokuvanäyttöön voi vaikkapa työpöydälleen laittaa puolison kuvan aamupäiväksi, lasten kuvat iltapäiväksi ja johonkin väliin perheen koiran tai sitten vain mukavia luontokuvia. Näytön keston voi valita jokaiselle kuvalle erikseen.
Toinen menestystuote olivat Wake-up light -herätyslaitteet, jotka ovat valaisimen, soittimen, herätyskellon ja radion yhdistelmä. Nekin loppuivat kesken.
Herätyslaitteen avulla voi talvipimeällä herätä vaikkapa keväiseen linnunlauluun tai viidakon ääniin, samalla kun laitteen lamppu alkaa hiljalleen loistaa voimakkaammin. Herätysääneksi voi valita myös musiikin tai radio-ohjelman.
Nummisalon mukaan kodinkonekaupan "varmoja myyntituotteita" vuodesta toiseen ovat partakoneet ja ladyshaverit. Puolet tuotteista myydään lahjoiksi jouluna, äitienpäivänä ja isänpäivänä.
Leipäkoneita ei kukaan kysellyt viime jouluna; Philips ei enää edes valmista niitä.
Espressokoneita
myydään koko ajan
Keväällä kuluttajien käyttäytyminen muuttuu. Philips tuo silloin markkinoille uutena tuotealueena automaattiset ilmanpuhdistimet. "Terveys ja elämänlaadun parantaminen ovat ihmisille yhä tärkeämpiä asioita. Keväällä kadut pölyävät ja sitten tulee siitepöly. Siksi varsinkin astmaatikoille puhdas huoneilma on hyvin tärkeä tekijä", painottaa Nummisalo.
Philips ei ole enää mukana isoissa kodinkoneissa. Se liittoutui muutama vuosi sitten maailmanlaajuisen kodinkonejätin Whirlpoolin kanssa. Siirtymäkaudella esimerkiksi jääkaapeissa luki Philips-Whirlpool, nykyään vain Whirlpool.
Kodin pienkoneissa, kuten kahvinkeittimissä, Philips on sen sijaan vahva tekijä.
"Kahvinkeittimissä suuntaus on, että niin sanotut edelläkävijät ostavat espressokoneita, jotka valmistavat erilaisia kahveja. Se ei ole vielä massamarkkina, koska laitteiden hinnat ovat aika kovia. Markkina kuitenkin kasvaa", selvittää Nummisalo.
Perinteiset lasikannukahvinkeittimet ovat nekin jalostumassa. Nyt kahvi suodatetaan suoraan termoskannun, jonka voi ottaa mukaan olohuoneeseen tai kesälle pihalle ja jota ei koko ajan tarvitse viedä takaisin levylle.
Valmistuksesta
iso osa ulkoistettu
Philips on nykyään Euroopan suurin kulutuselektroniikan valmistaja, joka vielä vuosikymmen pari sitten myös valmisti omat tuotteensa. Tänä päivänä suuri osa tuotannosta on ulkoistettu monille sopimusvalmistajille. Esimerkiksi televisioiden näytöt Philips ostaa LG:ltä tai Samsungilta.
Nummisalon mukaan Philipsin paras osaaminen on softassa eli laitteiden tietotekniikassa ja sen yhdistelyssä.
"Televisioissa uusinta uutta on valokehys television ympärillä. Kehyksen valo muuttuu sen mukaan, mitä kuvassa näkyy. Jos alareunassa on vihreää nurmikenttää, reunus on myös vihreä. Kuvan yläosan taivas jatkuu sinisenä yläreunassa. Kuvaa on miellyttävämpi katsoa, kun silmien räpyttely vähenee. Uutuus on ollut valtava menestys Keski-Euroopassa. Kilpailijat eivät ole ainakaan vielä lähteneet sitä kopioimaan."
Vaativammat ylemmän hintaluokan televisiot Philips teettää Euroopassa, samoin partakoneet. Massatuotanto tehdään enimmäkseen Kiinassa, Thaimaassa ja Taiwanilla.