Suomen vaalijärjestelmän uudistus saattaa sittenkin nytkähtää kohti ratkaisua. Nyt tapahtunut pieni liikahdus on merkittävä, kun kyseessä on Suomen poliittisen järjestelmän iäisyysongelma.
Vaalijärjestelmää uudistavassa toimikunnassa keskiviikkona tapahtunut nytkähdys enteilee läpimurtoa asiassa, jonka muutos on näyttänyt täysin toivottomalta suurten puolueiden vastustuksen takia. Puoluesihteereistä ja puolueiden edustajista koostuva Lauri Tarastin toimikunta päätti ottaa jatkotyönsä pohjaksi uudistusmallin, jossa Suomi muutettaisiin yhdeksi vaalialueeksi ja jaettaisiin nykyiseen tapaan 15 vaalipiiriin.
Toimikunta kaavailee myös, että vaaliliitot kiellettäisiin. Lisäksi Suomessakin otettaisiin käyttöön äänikynnys. Uudistukset on määrä toteuttaa eduskuntavaaleissa 2015, ja niillä tähdätään siihen, että piilevän äänikynnyksen aiheuttamista ongelmista päästäisiin eroon.
Maan eri osistahan pääsee eduskuntaan hyvin erilaisilla äänimäärillä. Tunnetuin esimerkki nykyisen vaalijärjestelmän epäoikeudenmukaisuudesta on vihreiden puheenjohtajan Tarja Cronbergin kohtalo viime eduskuntavaaleissa. Hän sai Pohjois-Karjalassa lähes 8 000 ääntä, mutta jäi rannalle. Uudenmaalla eduskuntaan mentiin runsaalla tuhannella äänellä.
Koko maan muuttaminen yhdeksi vaalialueeksi olisi suuri uudistus. Se kun johtaisi selkeisiin muutoksiin puolueiden voimasuhteissa ilman, että vaalipiireistä valittavien kansanedustajien määrään kajota. Uudistus toisi pienille puolueille lisää valtaa suurten kustannuksella. Tuo voimasuhteiden heilahdus on ollut se syy, miksi suuret puolueet ovat pitäneet tähän asti tiukasti kiinni niitä suosivasta d´Hondtin laskentatavasta.
Vaikka eduskuntavaalituloksen suhteellinen edustavuus paranisi kaavaillun muutoksen takia, sitä ei voi pitää yksiselitteisesti hyvänä asiana. Uudistus kun voi johtaa myös eduskunnan sirpaloitumiseen ja vaikeuksiin hallituksen muodostamisessa. Suomessa on siitä ikäviä kokemuksia takavuosilta.
Myös poliittisen järjestelmän toimintakyky pitää taata. Sen takia uudistukseen pitää liittää äänikynnys. Neljä prosenttia on kuitenkin Suomessa liian raaka raja, sillä se voi pudottaa eduskunnasta samalla kertaa RKP:n, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Äänikynnystä kannattaakin sovitella 3,5 prosentin tuntumaan.
Pieniä puolueita uhkaa äänikynnyksen lisäksi kaavailtu vaaliliittokielto. Se on kuitenkin hinta, joka pitää maksaa oikeudenmukaisuuden nimissä. Vaaliliitot ovat osoittautuneet monesti äänestäjien ja puolueidenkin kannalta viheliäisiksi. Ne kun ovat tuoneet eduskuntaan puolueita, poliittisia instant-ryhmittymiä ja henkilöitä, joilla ei olisi mitään asiaa Arkadianmäelle ilman vaaliliittoja.
Tuorein kuohuttava esimerkki Oulun vaalipiirissä on Lyly Rajalan valinta eduskuntaan 2003. Sitoutumaton Rajala sai ratkaisevaa vetoapua vaaliliitosta kristillisdemokraattien kanssa ja pudotti Marja-Leena Kemppaisen eduskunnasta. Rajala loikkasi heti vaalien jälkeen kokoomukseen, jossa hän pystyi uudistamaan valtakirjansa viime vuonna.
Tarastin toimikunnalle voi vain toivoa onnea ja menestystä vaikeiden ongelmien ratkaisussa. Tunnelin päässä häämöttää vihdoinkin valo, mutta tiellä on yhä paljon sudenkuoppia. Koko uudistus voi vielä kariutua puolueiden valtaintresseihin.