Kovassa pakkasessa marraskuun alussa järjestetyn valokuvamaratonin Ihan pimeetä? töistä koottu saman niminen digitaalinen valokuvanäyttely on eilisestä lähtien pyörinyt luuppina Pohjoisen valokuvakeskuksen Kummigalleriassa Nukussa. Kaksitoista nuorta harrastajakuvaajaa esittelee siinä kuuden kuvan sarjoin näkökulmiaan Ouluun.
"Tykkään, sillä taidevalokuvaus on aika hankalasti lähestyttävä kuvaajalle. Kynnys on korkea", kehuu näyttelyä Marjo Väisänen, 35. Hän ei perusta kilpailuista, mutta kertoi lähteneensä mukaan ihan huumorimielellä kaverinsa kanssa.
"Projekti oli erittäin kiinnostava. Tiesin valokuvamaratoneista jo ennestään, mutta en ollut aiemmin huomannut, että Oulussa olisi järjestetty sellaista, vaikka Oulun Ylioppilaskamerat ry:llä näitä on ilmeisesti ollut", sanoo Väisäsen lailla kisan kärkeen sijoittunut Matti Virtanen, 28, sähköpostitse Pariisista.
"Maratoni olisi voinut olla pidempikin, mutta kyllä tässäkin riitti tekemistä. Maratonissa kiinnosti täysin ennalta-arvaamattomat aiheet ja aikataulu, jotka antoivat haastetta."
Oikeasti pimeetä
Tapahtuman yhdessä Real Dealin kanssa järjestäneen Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Alla Räisänen piti sitä mahtavana. Valokuvakeskus on kuitenkin alueellinen ja ammatillinen organisaatio, jonka rooli on toisenlainen. Tässä he pystyivät tarjoamaan organisaatio- ja tiedottamisapua niin sanotuille harrastajille, näyttelyn kautta myös kanavan julkisuuteen.
Oman lisänsä toi se, että samalla teemalla järjestettiin vastaava tapahtuma Tampereella, Viron Tartossa ja Kranjissa Sloveniassa.
Oulussa oli kuuteen iltayön tuntiin rajatun maratonin aikana ihan oikeasti pimeetä ja pakkasmittari kipusi 20 asteeseen. Marjo Väisänen toivoi tapahtumalle jatkoa, mutta mielellään vaikka kesäaikaan, koska hän pitää ihmisten ja tapahtumien kuvaamisesta. Nyt kova pakkanen "jumitti" sekä ihmiset että kamerat. Ihmiset sarjoista paljolti puuttuivatkin.
Alla Räisäsen mukaan kilvan tuomaristo etsi parasta sarjaa ja löysi tyypillisen harrastajajutun; yksittäisiä vahvoja otoksia kyllä löytyi, mutta kokonaisuutta ei osattu hahmottaa. Kuudella alateemalla varustetut sarjat jäivät epätasaisiksi. Tuomaristo kaipaili myös lisää rohkeutta.
"Siinä näkyy harrastajan ja taiteilijan välinen ero."
Hetken ikuistajat
Väisänen ja Virtanen ovat molemmat harrastaneet pitkään valokuvausta. Muun muassa graafista suunnittelua freelancerina ja konsulttina tekevä Matti Virtanen kertoo kuvanneensa pikkupojasta, ensin mustavalkokuvia isän kameralla. Hän ei ole missään harrastajapiirissä, mutta kuvaa työssään jonkin verran tuotteita markkinointimateriaalia varten.
Marjo Väisänen nimeää esikuvakseen legendaarisen "hetken ikuistajan" Henri Cartier-Bressonin. Hän otti ensimmäiset kuvansa alle kymmenvuotiaana isänsä kameralla. Hän ruinasi vanhemmiltaan rahaa filmeihin ja oli mukana Kuusiluodon yläasteen kamerakerhossa. Ensimmäisten omien mustavalkofilmien kehitys oli taikaa. Rippirahoilla hän hankki ensimmäisen järjestelmäkameransa.
"Kai mulla oli haaveena silloin, että musta tulee valokuvaaja, mutta menin artesaani-ompelijan oppiin", Väisänen nauraa. Hän on kuitenkin opiskellut myös medianomiksi videopuolelta ja työskennellyt valokuvaajan assistenttina, valokuvaamoissa ja nykyisinkin Studio PSV:ssä. Takana on myös opinnot Kuusamon kansanopiston valokuvauslinjalla sekä puolen vuoden studiokuvauskoulutus Petäjävedellä.
"Minä olen niin älyttömän hyvässä opissa Reijo Koirikivellä", Väisänen kehuu."En pidä itseäni minään taidevalokuvaajana."