Oulun asematunneli on siten harvinainen projekti, ettei peruskorjauksella olisi kovin helpolla saanut vanhaa huononemaan. Niin kurja entinen tunneli oli.
Parempaan suuntaan onkin menty. Tärkein muutos Suunnittelukeskus Oy:n ja siellä arkkitehtien Juho Rajaniemen ja Mikko Törmäsen suunnittelemassa tunnelin parantamisessa on Raksilan puoleisessa päässä.
Sieltä tunneli on avattu suuntaansa siten, että luonnonvaloa tulee leveää portaikkoa myöten myös tähän tunnelin päähän.
Muutakin on tehty. Pintamateriaaleja on muutettu ja seinien betoni on korvautunut kuivapuristelaatoilla. Betoniosia on maalattu ja valaistusta pehmennetty. Lisäksi osa seinäpinnoista on rakennettu epäsuoraa valoa antaviksi valaisimiksi.
Tunnelin uudet materiaalit ja detaljit tuntuvat hienoilta, kun niitä vertaa vanhaan betonia uhkuneeseen asematunneliin. Nyt seinämien laatat kiiltävät himmeästi ja olo on kuin pankkisalissa tai suuren maailman metrotunneleissa.
Uusittujen osien materiaalinen eleganssi tuntuu kuitenkin johtaneen siihen, etteivät uusi ja vanha oikein kohtaa. Kangertaminen on havaittavissa sekä yksityiskohdissa että laajemminkin.
Yksi esimerkki on Raksilan pään portaikko. Kahteen suuntaan jakautuvana se on alhaalta tunnelista katsoen sopivasti arvoituksellinen.
Kaupunkia tuntematon voisi olettaa sen yläpäästä löytyvän jotain kiinnostavaa. Mutta, kuten oululaiset tietävät, portaikon haarat johtavat mitäänsanomattomalle parkkipaikalle ja linja-autoaseman edusaukiolle.
Uudistamistyön yhteydessä asematunneliin on tehty paikat kahdelle taideteokselle. Tunnelin molempiin päihin asettuvat teokset ovat syntyneet niin kutsutun prosenttisäännön mukaisesti osana rakennushanketta ja sen rahoitusta.
Keskustan pään puoleisesta turvalasein varustetusta vitriinistä löytää Bonk Business Inc:in fiktiivisen teollisuusimperiumin luojana ja johtohahmona tunnetun Alvar Gullichsenin installaation Huikea kvanttihyppy.
Teos koostuu kahdesta muoviveistoksesta, jotka on asetettu peilein päällystetyille jalustoille. Koko vitriinin seinät on päällystetty peililaatoilla ja kaikki sisällä oleva heijastuu lukemattomilla eri tavoilla.
Gullichsenin värikkäiden muoviveistoksien taiteellisista ansioista voi olla monta mieltä, mutta jo keskeneräisen kokonaisuuden perusteella uskaltaa todeta teoksen hyödyntävän hyvin näyteikkunamaisen sijoituspaikan antamat mahdollisuudet.
Vitriinien peilaavista laseista on ongelmia molempien teoksien kohdalla. Asia toivottavasti korjaantuu myöhemmin asennettavan valaistuksen myötä. Myöhemmin asennetaan myös vitriinien laitoja peittävät teräslevyt.
Pahemmin heijastukset vaivaavat taidemaalari Janne Räisäsen teosta Choo Choo No Tar, joka ei muutoinkaan tunnu sopeutuneen paikkaansa.
Raksilan puoleisen pään vitriinistä löytyvä ja alkydilla ja öljyllä alumiinilevylle maalattu teos koostuu neljästä yhteenliittyvästä maalauspohjasta.
Alimmat levyt on taivutettu lattiaa myöten ulos seinästä, jotta vitriiniin syvyys tulisi otetuksi huomioon. Kolmiulotteisuuden tavoittelussa ei kuitenkaan ole juuri onnistuttu. Vaikutelma on lättänä.
Maalauksen olisi esimerkiksi voinut nostaa irti taustan seinästä, jolloin tilaa olisi saatu rakennetuksi pienin keinoin. Samalla teoksen ripustusdetaljeihin olisi kannattanut kiinnittää enemmän huomiota.
Maalaamistavassa ja hahmojen muotokielessä on tuttua Räisästä: mukana on hurjiakin värejä ja spontaaniutta aina lapsenomaisuuteen asti.
Räisäselle epätyypillisesti maalaus tuntuu kuitenkin jäävän jotenkin väljäksi. Olisiko niin, että luonnospienoismallin kautta tehty teos ei toimisi yhtä hyvin lopulliseen kokoon suurennettuna ja vitriiniin asetettuna.
Vitriinit ja turvalasit ovat teoksien suojaksi. Ne ovat varmaan tarpeen, mutta samalla ne vievät paljon taiteen välittömyydestä.
Tunnelin suojaamiseen on panostettu muutoinkin. Pinnat ovat saaneet graffitinesto-käsittelyn. Sinne on asetettu myös monet turvakamerat, joilla valvotaan meitä tunnelissa kulkevia. Saakin nähdä, vieläkö tulevina viikonloppuaamuina tunnelissa haisee öinen virtsa, kuten ennen oli tapana.
