Val­men­ta­ja riensi esi­mie­hen avuksi

Esimiehilläkin on jaksamisongelmia, mutta niistä ei uskalleta aina puhua, koska jaksamattomuus tulkitaan usein heikkoudeksi.

Työelämävalmentaja Päivi Visuri neuvoo soten talouspäällikkö Anne Piikiveä (edessä oik.), kuinka työtaakka kevenee ja töitä priorisoidaan.
Työelämävalmentaja Päivi Visuri neuvoo soten talouspäällikkö Anne Piikiveä (edessä oik.), kuinka työtaakka kevenee ja töitä priorisoidaan.


Kaleva tarttuuTyön iloa! -sarjassa työelämän ongelmiin. Kerro ja ota kantaa Kaleva.Plus -verkkolehden Juttutuvassa, miten työsi muuttuu. Juttusarjan ensimmäinen osa julkaistiin 1.5.2008.

Esimiehilläkin on jaksamisongelmia, mutta niistä ei uskalleta aina puhua, koska jaksamattomuus tulkitaan usein heikkoudeksi. Toivottamalta tuntuvasta palaveriviidakosta on luovittava jotenkin ja raivattava aikaa alaisille.

"Nykyisin katsotaan, että työaika on rajoittamaton, mutta onneksi meillä kuitenkin on työaikalainsäädäntö suojana. Monesti esimiehillä ei ole aikaa palautua normaalirytmiin, vaan he käyvät ylikierroksilla", tietää valmentaja ja työnohjaaja Päivi Visuri, joka selvittelee työkseen, miten esimiestehtävissä toimivat voisivat jäsentää paremmin työtään.



Kiirehuippuja
ei voi välttää


Oulun sosiaali- ja terveystoimen (sote) hallinto- ja talouspäällikkö Anne Piikivi esittelee viimeisen kahdeksan viikon ajalta tekemäänsä ajankäyttökaavioita. Hän on ollut seuranta-aikana 75 prosenttia toimistoajasta varattuna eli enimmäkseen juossut palavereissa.

Piikivi on yksi Visurin valmennettavista. Yhdessä he ovat pohtineet, miten kiireisen talouspäällikön työtä ja ajankäyttöä voisi jäsentää uudelleen ja mitä kalenterista voisi jättää pois. Tapaamisia heillä on ollut syyskuusta lähtien.

Piikivi on työskennellyt sosiaali- ja terveystoimessa vuoden verran. Hän sai astua kokonaan uuteen virkaan, joka perustettiin pian sen jälkeen, kun sote siirtyi tilaaja-tuottaja-malliin. Ylityötunteja on kertynyt väkisinkin, sillä tehtävänkuva on vasta muotoutumassa. Piikiven tehtäviin kuuluu muun muassa soten talouden seuranta.

"Kiirehuippuja ei voi välttää varsinkaan tilinpäätösten aikaan, sillä valtuuston aikatauluihin ei voi vaikuttaa. Viranhaltijan on istuttava iltaisin myös lautakuntien kokouksissa kahden viikon välein. On täyttä legendaa, että kaupungin hommissa pääsisi jotenkin helpommalla kuin yksityissektorilla"; Anne Piikivi selventää.



Etäjohtamisen
haaste


Ennen Oulun kaupungin palvelukseen astumistaan Piikivi on työskennellyt Nokialla 10 vuotta, viimeksi vanhempana ostopäällikkönä. "Suurin muutos esimiestyössä on se, että ennen ehti paneutua esimiestyöhön, mutta nyt esimies on myös asiantuntija. Ihmisten johtamiseen käytetty aika on vähentynyt koko ajan."

Nokialla ollessaan hänelle tuli tutuksi myös etäjohtaminen. Osa hänen tiimistään oli Espoossa ja omakin esimies enimmäkseen eri paikkakunnalla. "Ihmisten johtaminen virtuaalisesti oli iso haaste. Kaikilla oli niin valtava kiire koko ajan, että pikkuasioista ei soiteltu. Jos etäesimiestä ei saa heti kiinni, saattaa alainen jäädä asiansa kanssa yksin ja välitön palaute jää saamatta."



Matkustaminen vähentynyt


Työministeriön työolobarometrin mukaan noin kuudella työpaikalla kymmenestä esiintyy erilaisia ristiriitoja, tavallisimmin esimiesten ja alaisten välillä. Niiden määrä on kasvanut vuodesta 2002 lähtien etenkin kunnan ja valtion työpaikoissa. Piikivi ei ole työssään joutunut hankaliin ristiriitatilanteisiin.

"Nokian aikana kaikilla oli aika kortilla, eikä sitä haluttu käyttää riitelyyn. Kenties ristiriitoja olikin, mutta saattoi olla, että en niitä ehtinyt aistimaan."

Valmentajan mukaantulo on auttanut Piikiveä selkiyttämään ja rakentamaan toimenkuvaansa sekä rajaamaan tehtäviä. Joistakin palavereista hän on jo luopunut ja saanut vapautettua aikaa muihin tehtäviin. "Tehtäviä on niin paljon kuin ikinä jaksaa tehdä."

Nokialla työskennellessään Piikivi kävi jaksamisensa äärirajoilla. "Jokaisen pitää kai kerran palaa loppuun tai kokea, että voimat eivät riitä."

Perheellisen on pakko tehostaa ajankäyttöä, että joutuisi ajoissa kotiin. Nokia-aikoinaan Piikivi saikin kuulla nyt 6- ja 8-vuotiailta lapsiltaan, että "äiti, matkustat liikaa". Onneksi äidin matkustuspäivät ovat nyt vähentyneet 70:stä muutamaan vuodessa.

Ilmoita asiavirheestä