SaiPan jääkiekkojoukkue vaihtoi pari päivää sitten päävalmentajaa, muttei siksi, että tähänastinen luotsi olisi tehtävässään epäonnistunut. Päinvastoin nyt eronnut Heikki Mälkiä sai tällä kaudella joukkueestaan irti sen verran, mitä siitä saatavissa on ollut. Syy lähtöön oli rattijuopumus. Mälkiä jäi viime sunnuntaina kiinni ratista lähes promillen humalassa ja päätti jättää tehtävänsä seurajohdon kanssa ensin neuvoteltuaan.
Tarkkaa tietoa ei ole siitä, oliko lähtö Mälkiän oma päätös vai katsoiko seuran johtokin asian välttämättömäksi. Päävalmentajan sopimus oli joka tapauksessa katkolla kauden päätteeksi. Ero ehkä vain aikaisti sen, mikä olisi tapahtunut joka tapauksessa. Silti nyt nähty ratkaisu osoitti myös hyvää tilannetajua ja urheilullisuutta. Liigajoukkueen pelinjohtajana Mälkiä ei olisi ollut enää seuralleen uskottava keulahahmo, ei kannattajien eikä tukijoiden suuntaan.
Muunkinlaisia toimintamalleja on urheiluelämässä nähty. Mitä parempi valmentaja tai urheilija on ollut, sitä pitemmälle on töppäilyjä katsottu läpi sormien. Jere Karalahden hairahduksia siedettiin HIFK:ssa ja maajoukkueessa käsittämättömästi, eikä Matti Nykästäkään jätetty tärkeimmistä kisoista rannalle, oli takana millaisia törttöilyjä tahansa.
Huippu-urheilu ja eritoten jääkiekko ovat myös bisnestä. Karalahti veti ja vetää väkeä ja tuo rahaa, joten hänen kohdallaan on joustettu. Mälkiä ei ollut korvaamaton ja sai mennä.
Linjan pitäisi terävöityä ja yhdenmukaistua. Huippu-urheilu ei voi olla erillinen saareke, jolla saa huseerata miten tahtoo. Mälkiän malli sopii esimerkiksi jääkiekossa ja muissakin suurissa lajeissa.