Val­men­nus­kurs­si herätti lu­ke­maan

Vuosi sitten ylioppilaaksi Kastellin lukiosta Oulusta kirjoittanut Visa Viljamaa pyrkii tänä keväänä jo toistamiseen Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan.

Siviilipalvelusta Helsingissä Meilahden seurakunnassa suorittava Visa Viljamaa lukee teologisen pääsykokeisiin töiden lomassa ja joskus töissä iltavuorossa.
Siviilipalvelusta Helsingissä Meilahden seurakunnassa suorittava Visa Viljamaa lukee teologisen pääsykokeisiin töiden lomassa ja joskus töissä iltavuorossa.

Vuosi sitten ylioppilaaksi Kastellin lukiosta Oulusta kirjoittanut Visa Viljamaa pyrkii tänä keväänä jo toistamiseen Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan.

Viime vuonna Viljamaa osallistui Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin järjestämälle valmennuskurssille, ja turvautuu kurssin apuun myös tänä keväänä.

Tänä keväänä toista kertaa järjestettävä kurssi on harvinaisuus, sillä aiemmin kirkko ei ole valmennuskursseja järjestänyt.

"Kurssi tarjosi tietoa, mutta myös motivoi lukemaan, kun siellä näki konkreettisesti, että motivoituneita hakijoita on muitakin", teologian opinnoista jo yläasteella haaveillut Viljamaa kertoo.

Viime vuonna ainakin puolet kurssin 20 opiskelijasta läpäisi pääsykokeen. Viljasella opiskelupaikka ei jäänyt paljosta kiinni.

"Olisin voinut lukea enemmän", Helsingissä Meilahden seurakunnassa siviilipalvelustaan suorittava nuorimies kertoo.

Valmennuskurssin opettajana toimivan Oulun hiippakunnan piispan teologisen sihteerin Timo Heleniuksen mukaan kirkko halusi kannustaa etenkin pohjoissuomalaisia nuoria opiskelemaan teologiaa.

"Toki tämä on myös työvoimapoliittinen kysymys. Toivottavasti kurssilaiset muistaisivat sitten työpaikkaa etsiessään, missä he pääsivät opintiessään alkuun", Helenius pohtii.

Valmennuskursseja järjestävät monet eri tahot kaupallisista valmennusyrityksistä opiskelijoiden ainejärjestöihin. Ylivoimaisesti eniten valmennuskursseja järjestetään lääke-, oikeus- ja kauppatieteessä.

Oulun yliopiston kauppatieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Finanssi ry järjestää tänä keväänä jo 11. valmennuskurssinsa. Vuosittain kurssille on osallistunut 40-60 opiskelijaa.

Kurssin järjestämisestä vastaava Jaakko Haikola kertoo, että viime vuonna joka toinen kauppatieteelliseen päässyt oli suorittanut valmennuskurssin.

140 oppitunnin laajuisen kurssin rytmi on intensiivinen. Viisi pääsykoekirjaa käydään läpi viidessä viikossa.

"Kirjat käydään läpi illan luennoilla, päivät täytyy lukea omatoimisesti."

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden etujärjestön Oulun lääketieteellisen killan puheenjohtaja Antti Kaivorinne kertoo, että opiskelijajärjestö ei ole järjestänyt viime vuosina valmennuskursseja, vaikka niitä on joskus järjestetty.

Hyvin suuri osa lääketieteellisessä opiskelevista on Kaivorinteen mukaan kuitenkin suorittanut valmennuskurssin.

"Arvioisin että yli puolet opiskelijoista on käynyt preppauskurssilla. Se tuntuu olevan nykyään vähän in."

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä