Liittokansleri Gerhard Schröderin ja presidentti Jacques Chiracin ehdotus EU:n valtaelinten uudistuksesta menee sisällöllisesti liian pitkälle. Kaiken lisäksi EU:n kaksi suurta tekivät esityksensä mauttomasti vallantäyteisyyttään uhkuen.
Kohta on käsillä aika, jolloin Euroopan unionin toimielimiä koskeva periaatekeskustelu ja valmistelu täytyy lopettaa ja on tehtävä konkreettisia päätöksiä. Saksan ja Ranskan korkeimmat poliittiset johtajat esittivät tätä silmälläpitäen pari päivää sitten oman mallinsa siitä, miten ylin päätösvalta EU:ssa pitäisi järjestää. Heidän ehdotuksensa on suorasukainen, mutta se porautuu samalla pienten EU-maiden kansalaisten luihin ja ytimiin asti.
Suurten maiden ehdoillako EU:n instituutiot uudistetaankin?
Schröder ja Chirac esittävät, että jäsenmaiden päämiehet valitsisivat unionille presidentin kahdeksi ja puoleksi tai viideksi vuodeksi. Hän korvaisi nykyisin puolivuosittain vaihtuvan ja kustakin jäsenmaasta vuorollaan valittavan puheenjohtajan unionin korkeimpana johtajana. Parlamentti valitsisi puolestaan komission puheenjohtajan. EU:n ulkopolitiikan johtajuus keskitettäisiin yksiin käsiin. Schröderin ja Chiracin mielestä EU ei tarvitse enää sekä ulkosuhteista vastaavaa komissaaria että ulkopoliittista edustajaa.
Saksan ja Ranskan johtajien löytämällä yksimielisyydellä on oma arvonsa. On hienoa, että Schröder ja Chirac löysivät sovun ja vieläpä näin isoista asioista. Heille on tuottanut monesti tuskaa sopia pienistäkin uudistuksista keskenään, ja koko EU on joutunut kärsimään siitä.
Schröderin ja Chiracin löytämä yhteisymmärrys avaa kuitenkin huolestuttavia näkymiä pienissä maissa. Tieto Elysée-palatsissa syntyneestä sovusta iski yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta. EU:n instituutioita piti uudistaa kaikkien jäsenmaiden edustajista koostuvassa konventissa. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että Schröder ja Chirac haluavat kävellä konventin yli ja sanella sisällön unionin suurille institutionaalisille uudistuksille.
EU:n kahden suuren valitsema toimintapa on puistattava. Konventin esityksen on määrä valmistua vasta kesällä, mutta onko sillä enää mitään merkitystä, jos kaksi suurta ja monet muut maat ajavat EU:lle presidenttiä. Ehdotuksella presidentistä lienee jo nyt enemmistö jäsenmaiden keskuudessa.
Schröderin ja Chiracin mallissa on toki hyvä ja hyväksyttävä kohtakin: siirtyminen yhteen ulkopolitiikan johtajan tehtävään. Nykyistä kaksipäistä ulkopolitiikan johtajajärjestelmää on kokeiltu riittävästi, eikä se ole vastannut odotuksia. Selkeys ja suoraviivaisuus ovat eduksi.
Schröderin ja Chiracin presidenttimallin heikkous on siinä, että valta karkaisi yhtä etäämmäksi kansalaisista. Suunnan pitäisi olla päinvastainen. EU:n johtajien pienessä piirissä valitsema presidentti olisi kuin suppean ylähuoneen luottohenkilö, ja hän tulisi mitä todennäköisimmin suurista maista. Juuri sen takia on syytä harkita tarkoin loppuun asti, onko presidentin virka ylipäätänsä järkevä EU:ssa. Mieluummin pitäisi hakea ratkaisuja, joilla vahvistetaan yksittäisten jäsenvaltioiden asemaa ja valtaa.
Komission puheenjohtajan valinta EU:n parlamentissa on hyvä ja kansanvaltainen ajatus, mutta riittääkö sekä puheenjohtajalle että presidentille järkevää roolia? EU:n ylärakenteesta uhkaa tulla raskas ja vaikeaselkoinen. Saksan ja Ranskan malli on ennenaikainen ja vallantäyteinen. Odotetaan rauhassa konventin ehdotuksia.