Jos Oulun kaupunginvaltuusto jakautuu punavihreään ja porvarilliseen blokkiin, ratkaisijan paikalle pääsee pieni perussuomalaisten ryhmä. Kestävintä politiikkaa on perinteinen oululainen konsensus.
Oulussa ryhdytään miettimään huomenna kunnallisvaalituloksen pohjalta uuden valtuustokauden vallanjakoa. Valtuuston nykyinen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen on kutsunut poliittiset ryhmät neuvotteluun tärkeimpien luottamustehtävien jaosta.
Ne tarkoittavat kaupunginvaltuuston ja -hallituksen johtopaikkoja, mistä edetään keskeisten lautakuntien ja vastaavien johtajuuksiin ja jäsenyyksiin. Käytännössä puhutaan siitä, miltä pohjalta politiikkaa Oulun uudessa valtuustossa tehdään.
Kunnallisvaalitulos antaa mahdollisuudet erilaisiin pelikuvioihin - rumiinkin. Peruskysymys kuuluu, tapahtuuko Oulussa päättyvän vaalikauden tapainen jako kahteen suureen valtablokkiin vai ei. Kyse on poliittisesta tahdosta.
Vaalivoittaja kokoomus, keskusta ja kristillisdemokraatit muodostavat luontevasti porvarillisen ryhmän, johon kuuluu 32 valtuutettua. Vasemmistopuolueilla on yhdessä 21 jäsentä, mutta liitossa vihreiden kanssa syntyisi yhtä suuri 32 jäsenen punavihreä blokki.
Ratkaisijan asemaan nousisi silloin valtuuston uusin ryhmä, kolmen valtuutetun perussuomalaiset. He ovat vihreiden tapaan ilmoittaneet, etteivät ole sen paremmin oikeistoa kuin vasemmistoakaan.
Jos perussuomalaiset tukisivat punavihreää blokkia, joka on ainakin teoriassa mahdollinen, silloin äänimäärältään suurin ryhmittymän puolue, vihreät, voisi valita ensimmäisenä haluamansa puheenjohtajan paikan valtuustosta tai hallituksesta. Se olisi historiallinen tilaisuus Oulun vihreille, joiden oma voima ei ole riittänyt kaupungin ykköspaikoille - kuten se ei riitä nytkään.
Blokkiutumiseen perustuva vallanjako perustuisi rumaan pelin politiikkaan ja sitoisi vihreiden käsiä vasemmistoyhteistyöhön. Tällaisessa kahtiajaossa enemmistön muodostaisivat perussuomalaiset. Kolmen edustajan ryhmä, jonka toiminnasta ei ole kokemusta, saisi kohtuuttoman vahvan neuvotteluaseman.
On luontevaa, että valtuustoryhmät jakavat johtopaikat suuruusjärjestyksessä ilman pelikuvioita. Suurin ryhmä eli kokoomus valitsee ensin haluamansa kärkipaikan, keskusta valitsee toisena, vihreät kolmantena ja niin edelleen. Muunkinlainen vallanjako on mahdollinen edellyttäen, että valtuustoryhmät sopivat siitä sulassa sovussa. Yhteisymmärrys on tärkeää, koska kunnallispolitiikassa ei ole hallitus-oppositio-asetelmaa.
Palapeliä paikkojen jako on joka tapauksessa. Neljä vuotta sitten neuvotteluihin kului käytännössä koko marraskuu, ja kokoomuksen oli niiden jälkeen vaikeaa niellä omaa osuuttaan. Neljä muuta suurta ryhmää toimivat nimittäin niin, että valtuuston ja hallituksen puheenjohtajuudet menivät keskustalle ja SDP:lle, vaikka kokoomus oli toiseksi suurin ryhmä.
Nyt vaalivoittajat kokoomus ja vihreät voivat odottaa entistä näkyvämpiä asemia. Perussuomalaistenkin on kohtuullista saada paikka kaupunginhallituksessa. Mutta nämä ovat kaikki sopimusasioita.
Vaikeimman periaatteellisen valinnan edessä ovat vihreät. Ryhmän on ratkaistava, linnoittautuuko se vasemmiston kanssa. Jos vihreät tekevät niin, he nostavat perussuomalaiset pois pienryhmän asemasta valtuuston vaa´ankieleksi.
Oulun valtuustolla on edessään suuria ja vaikeita ratkaisuja samalla, kun kaupungin taloustilanne heikkenee. Vihreiltä on lupa odottaa vastuullisuutta ja Oulun konsensushengen turvaamista.