Journalistit käyttävät valtaansa parantaakseen maailmaa, korjatakseen yhteiskunnan epäkohtia. Näin väittää pitkän linjan journalisti, Kalevan entinen päätoimittaja ja nykyinen tietokirjailija Risto Uimonen Median mahti -kirjassaan.
Uimosen mukaan toimittajat eivät tee keskenään salaliittoja eivätkä käy ajojahtiin saadakseen maan mahtavia eroamaan. Median ryöpyttelemät päättäjät väittävät toki näin keskellä kiivainta julkisuuspyöritystä.
"Anneli Jäätteenmäen, Ilkka Kanervan ja Matti Vanhasen tapauksissa voidaan väittää ihan kestävin perustein, että kyseessä on median ajojahti. Itse en jaksa siihen uskoa. Ajojahti edellyttäisi sitä, että toimittajien kesken sovittaisiin jonkun henkilön pudottamisesta. Ei media ole asettunut esimerkiksi Yleisradion lautakasajutun takia yhteen rintamaan vaatimaan pääministerin eroa. Päinvastoin media valvoo myös itseään -- tässä on käytetty kriittisiä puheenvuoroja siitä, että Yle on epäonnistunut uutisoinnissaan", Uimonen sanoi maanantaina Oulussa pidetyssä kirjan julkistamistilaisuudessa.
Päitä putoaa tasaisesti
Risto Uimonen kumoaa salaliittoteoriat, mutta myöntää viestinten vallan, suoranaisen mahtiaseman. Media on hänen mukaansa vahvimmillaan silloin, kun kaikki uutisvälineet alkavat jauhaa samasta asiasta. Suuren yleisön keskuudessa tämä mediarummutus voi näyttää tiedotusvälineiden salaliitolta. Uimonen puhuu median "megafonivaikutuksesta".
"Toimituksissa mietitään niin, että joku esillä oleva uutisaihe on kiinnostava -- meidänkin pitää tehdä siitä juttua. Joissakin toimituksissa voi tulla sellainen tunne, ettei aiheesta viitsisi jauhaa. Mutta on vain pakko, sillä jos juttua ei tehtäisi, niin toimitus näyttäisi muiden silmissä hölmöltä. Sitten kun kaikki jauhavat samaa asiaa, niin näyttää siltä, että kaikki olisivat salaliitossa mukana", näkee Uimonen.
Median mahti -teos käsittelee journalistien vaikutusvallan kasvua neljän vuosikymmenen aikana Suomessa.
Kekkosen ajan vallan sylikoirista on tullut etenkin 1990- ja 2000-luvuilla vallan vahtikoiria, joiden terävät hampaat moni poliittisen, taloudellisen ja hengellisen vallan edustaja on tuntenut nahoissaan. Kirja listaa 36 päättäjää, jotka ovat menettäneet asemansa julkisuuden paineissa, mediamegafonin möykässä.
Ensimmäinen kirjaan päätynyt mediakohun kaatama vaikuttaja on Kansallis Osake Pankin pääjohtaja Jaakko Lassila (1991). Viimeisin listalle ehtinyt on heinäkuussa eronnut Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja Markku Kauppinen.
Lista on hämmentävä pituutensa ja nousujohteisuutensa takia: kirjan teon jälkeen eronneiden joukkoon ovat liittyneet Esko Kiesi (Audi), Jukka Vihriälä (Raha-automaattiyhdistys) ja Antti Kaikkonen (Nuorisosäätiö).
Uimosen mukaan listalta löytyy myös henkilöitä, joilla olisi myöhempien tietojen valossa voinut olla täydet mahdollisuudet pysyä tehtävissään.
"Esimerkiksi Anneli Jäätteenmäen tapaus meni oikeuteen asti ja hän sai oikeudesta puhtaat paperit. En silti väitä, että ero oli perusteeton. Voi kysyä, oliko se hätiköity? Ero perustui siihen, että poliitikot ryhtyivät hätäilemään ja keskustan eduskuntaryhmä päätti erottaa Jäätteenmäen. Jäätteenmäki ei nauttinut puolueen eliitin luottamusta, mikä vaikutti myös eroon. Mediakohua voidaan käyttää siis myös hyväksi", Uimonen painottaa.
Kiinnostavuus ratkaisee
Journalistit ovat joutuneet myös välillä huomaamaan, etteivät rajut paljastukset ja epäkohtien alleviivaaminen takaa vielä muutosta.
Uimonen nostaa esimerkiksi vanhusten hoitoon liittyvät epäkohdat, joita on käsitelty suomalaisissa tiedotusvälineissä tasaisin väliajoin viimeisen 15 vuoden aikana.
Samaan aikaan kiinnostavuuden merkitys uutisten valinnassa on kasvanut ja tärkeyden vähentynyt. "Vanhusten asiaa käsitellään aikansa ja sitten se häipyy taas unohduksiin. Itse olen sitä mieltä, ettei asia korjaannu ilman kunnollista mediapainetta. Ongelma on vain siinä, että jos vanhusten hoidosta ruvetaan tekemään vaalirahoituksen tyyliin isoja juttuja, niin niitä ei lue kukaan", Risto Uimonen sanoo.
Risto Uimosen kirjoja:
Median mahti (WSOY 2009).
Riisuttu presidentti: kuinka valtionpäältä vietiin valta ja hänestä tehtiin tavallinen kuolevainen (WSOY 2001).
Häntä heiluttaa koiraa: Suomen demokratian häiriötila 1983-200? (WSOY 1998).
Mielikuvien maailma: miten mediajulkisuutta muokataan ja imagoja rakennetaan? (Infor-viestintä 1996).
Nuori pääministeri (WSOY 1995).
Julkisuuspeli: imagonrakennus politiikassa (WSOY 1992).