Satoja vuosia Pohjois-Amerikan valloituksen jälkeen maanomistusolot ovat yhä monin epäselvät. Kanadassa on viereillä lukuisia oikeusjuttuja, joissa maan alkuperäisväestö perää oikeuksiaan asuinalueeseensa. Lisäksi Kanadan hallitus käy korvausneuvotteluja suoraan joidenkin intiaani- ja inuiti-ryhmien kanssa.
Pohjoisen inuitien keskusjärjestön Iniut Tapiriit Kanatamin pääsihteeri Jose Kusugak sanoo kuitenkin, ettei maavaatimusten esittäminen keskushallitukselle ole suinkaan ollut mikään itsestäänselvyys. Inuitit eivät hänen mukaansa oikein tahdo ymmärtää, mitä maan omistaminen merkitsee. Heille maa on ollut ikiaikaisia metsästys- ja kalastusmaita, ei mitään jota joku olisi omistanut.
Mutta ihmetystä on riittänyt toiseenkin suuntaan. "Kanadan politiikoille me olimme aluksi kuin marsilaisia", kertoo inuitien itsehallintohallintoalueen Nunavutin perustamisneuvotteluissa mukana ollut Kusagak.
Tukku rahaa ja
eräoikeuksia
Kanadan pohjoisosien inuitien arvellaan asustelleen Amerikan pohjoisimmissa kolkissa 4 000 vuotta. Eurooppalaiset valloittajat tulivat mantereelle muutama sata vuotta sitten.
Kaikki muuttui kun valkoiset levittäytyivät Pohjois-Amerikkaan. Mantereen alkuperäiskansat, sadat intiaaniheimot ja eskimot eli inuitit pantiin ojennukseen.
Kanadassa, joka pysyi Englannin siirtomaana huomattavasti Yhdysvaltoja pitempään, valtavat maa-aueet merkittiin kruunun omistuksiksi. Sopimuksia alkuperäiskansojen kanssa tehtiin lukuisia, ensimmäinen jo vuonna 1701.
Nämä sopimukset olivat sisällöltään hyvin kirjavia. Niissä määriteltiin hinta, jolla alueen alkuperäiset asukkaat luopuivat vaatimasta omistusoikeutta asuinalueeseensa. Hinta oli yleensä tukku rahaa ynnä oikeudet harjoittaa alueella metsästystä ja kalastusta.
Joskus kauppahinta oli naurettavan alhainen.
Mississauga-intiaanit luopuivat vuonna 1805 Ontario-järven ranta-alueesta, jolla sijaitsee Kanadan suurin kaupunki Toronto. Kauppahinta oli kymmenen shillinkiä, joka tämän päivän rahaksi muutettuna on noin 28 euroa. Mississauga-intiaanit neuvottelevat nyt Kanadan hallituksen kanssa uudesta sopimuksesta, joka saattaa tuoda heimon tileille kymmeniä tai satoja miljoonia dollareita.
Laajin sopimus
inuitien kanssa
Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio. Kiisteltävää riittää pitkälle tulevaisuuteen.
Iso maa-alue saatiin pois päiväjärjestyksestä vuonna 1993, kun Kanadan hallitus sopi pohjoisen inuitien kanssa Nunavutin territorion perustamisesta. Terrotorio lohkaistiin Luoteisterritorioista ja samalla sovittiin jättialueen maakiistat. Sopimus astui voimaan 1999.
Inuitit saivat hallinnoitavaksi lähes kahden miljoonan neliökilometrin alueen, josta tosin Nunavutin suoraan omistukseen siirtyi vain 360 000 neliökilometriä repaleisina tilkkuina eri puolilla territoriota. Pinnanalaisista mineraaleista Nunavutin osuus on vain 35 000 neliökilometriä.
Nunavutin asukkaat saavat lisäksi riihikuivaa rahaa 1,14 miljardia Kanadan dollaria (noin 75 miljardia euroa) vuoteen 2007 mennessä.
Ensimmäinen inuitien kanssa tehty sopimus syntyi jo vuonna 1975. Se koski Quebecin osavaltion pohjoisosia. Neuvottelut itsehallintoalueen perustamisesta Labradorin inuiteille ovat loppusuoralla.
Varsin tuoretta perua on sopimus itsehallintoalueen perustamisesta dogrib-intiaaneille Luoteisterritorioihin. Tällä Sveitsin kokoisella alueella sijaitsee paljon luonnorikkauksia. Jo toiminnassa olevien kahden timanttikaivoksen tuotosta intiaanit saavat kaksi prosenttia. Myöhemmin avattavien kaivosten tuotto menee kokonaisuudessaan heille. Alueen läpi virtaavaan Mackenzie -jokeen on suunniteltu valtavia vesivoimalaitoksia.
Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadan länsiosissa on auki useita maakiistoja. Yksi niistä koskee Vancouverin kaupunkia.
Kirjoittaja vieraili Kanadassa syyskuun puolivälissä.