Vuoden 1918 sisällissodassa loukattiin yksilön oikeuksia laajemmin kuin koskaan Suomen historiassa. Vuosi oli emeritusprofessori Antero Jyrängin mukaan kansalle uskomattoman raskas ja vaikea paikka, ja sen jäljet jäivät pitkäksi aikaa vaikuttamaan.
Punaisen terrorin aikaisten tekojen ruotiminen alkoi heti sisällissodan jälkeen, mutta toisin kävi valkoisen terrorin kohdalla.
– Koko valkoisen terrorin tuottama väkivaltaisten surmien suma haudattiin loppuvuodesta 1918 valtionhoitajan syytesuojapäätöksellä historian hämäriin, Jyränki sanoi uusimman kirjansa Kansa kahtia, henki halpaa (Art House) julkistamistilaisuudessa tiistaina.
Jyränki huomautti, että punainen puoli oli 1918 selvästi vallankumouksellinen, eli se haki oikeutustaan tulevaisuudesta, ei siinä hetkessä.
– Sen sijaan valkoisella puolella oli toiminnassa valtio, tosin tynkävaltio, joka oli nojautuvinaan länsimaiseen oikeusajatteluun jollakin lailla.
Kuitenkin valkoisen kurinpitokoneiston hampaisiin eivät Jyrängin mukaan joutuneet vain teot vaan myös mielipiteet ja ajatukset.
Esitutkinnan ja oikeuskäsittelyn yhdistelmä
Valkoiseen terroriin Jyränki lukee myös tutkijalautakunnat. Niissä oli tosin mukana lakimiehiä, mutta laillisuudesta tai puolueettomuudesta niiden yhteydessä ei voi Jyrängin mukaan puhua. Syytteitä ei luettu, eikä todistajia juuri esiintynyt.
Tutkijalautakuntien tehtävänä oli luokitella vangit ja sijoittaa heidät lyhyen kuulustelun jälkeen yhteen kolmesta luokasta. Luokka I oli ampumisehdotus, luokka II vangitseminen ja luokka III vapauttaminen. Ampumispäätökset ja -ehdotukset eivät Jyrängin mukaan perustuneet lakiin.
Kaikki ammuttaviksi joutuneet punaiset eivät kuitenkaan päätyneet edes lautakuntien käsittelyyn. Hän arvioi, että tällaisia henkilöitä oli ehkä hieman yli puolet 10 000:sta taistelujen ulkopuolella surmatusta punaisesta.
Tutkijalautakunnat eivät Jyrängin mukaan olleet yleisiä tuomioistuimia eivätkä Suomen sotaväen rikoslain mukaisia sota- tai pikaoikeuksia.
– Useimmissa tapauksissa käsillä oli – nykyisin termein ilmaistuna – omalaatuinen esitutkinnan ja pääkäsittelyn yhdistäminen yhdessä ja samassa menettelyssä, jolla oli kovin vähän tekemistä tuolloistenkaan prosessisääntöjen kanssa.
