Kukapa ei olisi ylpeä tällaisista kehuista: "Hän kuuluu niihin valtiomiehiin, joiden suosiota voi selittää etenkin henkilökohtaisilla meriiteillä ja kansan tuella. (Hänet) tunnetaan tapahtumien syvällisestä ymmärtämyksestä, kovasta työnteosta, velvollisuuden tunteesta, todellisuudentajusta, reiluudesta ja uskollisuudesta periaatteelle."
Ei ole tiedossa, onko Valko-Venäjän suuri poika, presidentti Aljaksandr Grigorjevitsh Lukashenka punastuvaista sorttia. Joka tapauksessa tämän ja paljon muuta vastaavaa voi lukea Valko-Venäjän virallisilta kotisivuilta. Eurooppalaisen diktaattorisarjan kärkinimet generalissimus Iosif Stalin ja Romanian Nicolae Ceaucescu ovat saaneet Lukashenkasta vakavan kilpailijan.
Mutta jos Lukashenka on kerran näin mainio mies, mistä johtuu, etteivät muut sitä ymmärrä? Vaikka Lukashenka on ollut jo pitkään hylkiö, diplomaattinen eristystila hänen ympärillään on vain tiivistymässä. Enteileekö se lopun alkua?
Lopun alun merkkejä alettiin nähdä silloin kun ensin Georgian ja sitten Ukrainan oppositiovoimat kaatoivat ruusu- ja oranssikumouksillaan vanhat vallanpitäjät. Lukashenka vastasi niihin kiristämällä otetta entisestään. "Nämä kaikki 'värilliset vallankumoukset' eivät itse asiassa ole vallankumouksia. Ne ovat avointa rosvousta demokratian varjolla", hän pauhasi keväällä.
Lukashenka on alkanut torjua vallankumousvirusta erilaisilla tempuilla. Diktaattori poistatti hetkeksi georgialaisilta viisumivapauden, mihin Georgian parlamentti vastasi kieltämällä häneltä maahanpääsyn. Myös suhteet Ukrainaan ja Liettuaan ovat kiristyneet.
Sittemmin virustorjuntaohjukset on käännetty kohti Puolaa. Pelinappulaksi on joutunut Valko-Venäjän puolalaisvähemmistö, johon kuuluu noin 400 000 henkeä. Useita sen edustajia on lyhyessä ajassa pidätetty ja tuomittu mielivaltaisin perustein.
Näin on käynyt ennen ensi vuoden presidentinvaaleja, joiden käyttöaineeksi Lukashenka voi hyvinkin olla lietsomassa puolalaisvastaista mielialaa. Se on helppoa, sillä nykyinen Valko-Venäjä kuului aikoinaan Puolaan. Diktaattori muovaili jo aiemmin perustuslakia niin, että hänet voidaan valita presidentiksi vaikka loppuiäksi.
Puola ja Valko-Venäjä ovat pitkin kesää karkottaneet vuoron perään diplomaatteja. Heinäkuun lopulla turvallisuusjoukot tunkeutuivat Valko-Venäjän puolalaisjärjestön päämajaan. Se venytti suhteet niin kireiksi, että Puola veti suurlähettiläänsä Minskistä kotiin.
Puola rahoittaa Valko-Venäjällä toimivaa puolalaisjärjestöä. Se on päättänyt myös perustaa Valko-Venäjän vallanpitäjistä riippumattoman radioaseman. Jopa EU:n komissio harkitsee riippumattomien valkovenäläisten tiedotusvälineiden rahoittamista unionin ihmisoikeusbudjetista.
Kymmenen miljoonan asukkaan Valko-Venäjä on hyvin lähellä maantieteellisen Euroopan keskipistettä. Avainkysymys kuuluukin, mikä rooli ja vastuu demokraattisella yhteisöllä on silloin kun sen silmien edessä loukataan keskeisiä periaatteita, joihin myös Valko-Venäjä on YK:n ja Etyjin jäsenenä muodollisesti sitoutunut. Jos kaipaa todisteita, voi lukea Valko-Venäjän Helsinki-komitean ihmisoikeusraportin. 20 sivulla ei ole yhtään myönteistä asiaa.
Lukashenka pysyy pystyssä, koska sisäinen oppositio on heikko. Jo silloin kun Neuvostoliitto kouristeli hajoamistilassa, Valko-Venäjä poikkesi muista ex-neuvostotasavalloista pysymällä apatian tilassa.
Kun Ukrainan oppositio marssi kaduille viime talvena, EU ja sen jäsenmaista etenkin Puola olivat aktiivisesti ajamassa ratkaisua, jonka avulla pystyttiin järjestämään lopulta demokraattiset vaalit ja siirtämään valta ilman verenvuodatusta.
Demokratian pelisääntöihin kuuluu yleensä se, että kansakunnat valitsevat ja vaihtavat itse johtajansa. Lukashenka on valituttanut itsensä epädemokraattisesti, joten harvalla olisi syytä suruun, jos valkovenäläiset kaataisivat hänet samoin menetelmin.
Ulkopuoliset voivat yleensä vain tukea sisältä päin liikkeelle lähteviä muutoksia. Lukashenkan diktatuuri on keskivertoa härskimpää lajia ja nojaa vahvaan väkivaltakoneistoon. Mahdollinen kansannousu voisi juuri tästä syystä johtaa verenvuodatukseen keskellä Eurooppaa. Valko-Venäjä muistuttaa lähtökohdiltaan Romaniaa, jossa Ceaucescun diktatuurin kaato 1989 vaati ehkä useita tuhansia ihmisuhreja. Jos tällainen uhkakuva tulee eteen Valko-Venäjällä, EU voi joutua pohtimaan omaa rooliaan ja jopa sitä, tehdäkö myös jotakin konkreettista verenvuodatuksen estämiseksi.
Lukashenkan mielivallan tulevaisuus ei ole vähiten kiinni Venäjästä ja sen presidentistä Vladimir Putinista. Lukashenkan tapa hallita ei istu hyvin edes Venäjällä vallitsevaan "ohjattuun demokratiaan", mutta hän saa muista syistä paljon anteeksi. Venäjä on jo menettänyt perinteisesti vahvan otteensa Ukrainasta ja Georgiasta, ja Valko-Venäjän menetys olisi Putinille uusi takaisku.
Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n johtaja Nikolai Patrushev syytti keväällä etenkin Yhdysvaltoja ja Britanniaa siitä, että ne käyttävät kansalaisjärjestöjä vakoiluun ja lietsovat niiden kautta "värillisiä vallankumouksia" IVY-maissa.
Patrushevin sanat auttavat ymmärtämään Putinin äskeisiä lausuntoja, joissa hän moitti myös suomalaisia ympäristöjärjestöjä. Vallanpitäjät ovat perustamassa Venäjälle yhteiskunnallista kamaria, jonka todellinen päämäärä on pitää kansalaisjärjestöt valvonnan alla, poissa vaarallisemmista puuhista.