Koulujen päättymisen aikaan keskusteluun nousee vuosi vuoden perään kysymys siitä, sopiiko lukionsa päättäneiden tai ammattiin valmistuvien pitää välivuosi vai ei. Jyrkimmissä näkemyksissä jo vuoden tauko ennen jatko-opintoja tuomitaan turmiolliseksi nuorelle itselleen, ja mikä pahinta, myös kansantaloudelle, jonka tulevaisuuden näkymät huutavat pitkiä työuria. Kantaan liittyy vankkumaton ajatus siitä, että välivuosi on hukkaan heitettyä aikaa.
Usein noissa näkemyksissä kaikuu yksinkertaisesti vanhemman sukupolven setä- tai tätimäinen ajatus siitä, että se, miten toimittiin vuosikymmeniä sitten, on ainoa oikea tapa toimia nyt. Ajatusmalliin kuuluu yksiniittinen oletus, että välivuoden aikana lorvaillaan, ollaan vanhempien tai yhteiskunnan elättinä, eikä kanneta vastuuta omasta saati maan tulevaisuudesta.
Työurien pidentämistä kansantalous kiistatta kaipaa. Siitäkin näkökulmasta on kuitenkin parempi, että nuori pitää tuumaustauon, jos omat tavoitteet ovat hukassa.
On kovaa vaatia, että jokaisella nuorella pitäisi hädin tuskin aikuisikään ehtineenä olla vakaa käsitys siitä, mille uralle loppuiäkseen aikoo. Pakonomainen lähtö opiskelualalle, joka ei oikeasti vedä puoleensa, johtaa usein vain opiskelun keskeyttämiseen vuoden tai parin jälkeen. Jos sen sijaan uratoive on selvä ja opiskelupaikka aukeaa, niin välivuoden pitäjäksi ei kannata ryhtyä vain sen takia, että kaverit tekevät niin.
Ennen kuin välivuodet tuomitaan, pitäisi myös muistaa se, että kaikki eivät edes opiskelemaan heti pääse. Samoin kannattaa huomata, että välivuosi töissä tai ulkomailla reissatessa voi antaa sellaisia valmiuksia ja taitoja, joita mikään opinahjo ei pysty tarjoamaan mutta joita työnantajat arvostavat.